Battlefield: Bad Company 2

Nykypäivän virtuaalisodat käydään lähitulevaisuuden rintamilla. Toista maailmansotaa vielä viime kesänä kahlannut EA:n omistama ruotsalainen DICE jatkaa nyt Bad Companyn tarinaa uudella sotaretkellä. Peli on saatavilla pääkonsolien lisäksi myös Battlefield-veteraanien iloksi PC:lle.

Veikeä B-komppanian nelikko on pääroolissa tälläkin kertaa ja pelaajan hahmona toimii yhä Preston Marlowe. Joukon koostumus ei ole viime kerrasta vaihtunut, johtajan roolissa häärii kersantti Redford, tietokone-ekspertin roolia hoitaa Sweetwater ja räjähdeasiat taitaa punaniska-Haggard.

Bad Companyn ykkösosassa peli perustui huumorin, hahmojen väliseen sanailun ja kullanetsinnän ympärille. Nyt on aivan eri meininki. Venäläiset valloittavat Eurooppaa hirmuista vauhtia, ja uhkaavat jo Yhdysvaltoja. Asioita hankaloittaa Japanissa toisen maailmansodan lopulla kehitetty superase, joka on nyt joutumassa venäläisten käsiin. Vai että sitten näin. Maailmaa pelastamaan vaan. Taas.

Toisena muutoksena on se, että hahmojen välinen huumori on korvattu kirosanoilla. Vähintään joka toisen sanan voisi sensuroida ilman, että asiasisältö kärsisi.

Pelejä tarkastelemalla huomaa hyvin kuinka lamaa pelkäävät pelitalot alkavat selvästi samankaltaistua, ja yrittävät kattaa mahdollisimman suuren markkina-alan tuotteillaan. Yksinpeliguru Infinity Ward panostaa moninpeliin, ja moninpelimaestro DICE petraa yksinpeliään.

Sanonpa vain, että turhaan. Ainakin BF:BC 2:n kohdalla pelin yksinpelin voisi ohittaa aivan täysin. Juoni on yllätyksetön, kliseinen (ei siis hauskalla tavalla) ja hahmoja ei opi tuntemaan taikka ehdi seuraamaan ennen kuin tarina jo loppuukin.

Se mikä sitten onkin jo kokeilemisen arvoista, on moninpeli. DICE on sen aina osannut, eikä suorituksen tasossa näy hiipumista. Ykkösosan pelimuodot Rush ja Conquest ovat yhä tallella, mutta kaksi uuttakin on saatavilla.

Rushissa hyökkääjät yrittävät tuhota kerrallaan kahta puolustuspistettä, ja kartalla päästään eteenpäin vaiheittain. Conquest on perinteinen kolmen lipun valtaus, jossa osapuolet sotivat kolmen lipun hallinnasta. Uusi Squad Rush on tiimipelaajille suunnattu tiiviimpi muoto Rushista, kun taas Squad Deathmatchissa neljä neljän hengen joukkuetta sotivat pisterajaan saakka.

Edellisosaa vaivannut aseiden tehottomuus on kokenut korjailuja. Valittavissa onkin nyt Hardcore-muoto, joka tekee aseista tehokkaampia ja vähentää ruudulla näkyvän infon määrää.

Turha säätäminen on Battlefield-tyyliin minimissään. Hahmoluokkia on neljä: rynnäkkö, pioneeri, lääkintämies ja tiedustelu. Rynnäkköluokka (yllättäen) käyttää rynnäkkökiväärejä, pioneeri hoitaa ajoneuvojen tuhoamisen, lääkintämies hoitaa raskaan tulituksen konekiväärillään ja paikkailee haavoittuneita, kun taas tiedustelija napsii kohteita kaukaa tarkkuuskiväärillä ja kutsuu vihollisen niskaan tykistökeskityksiä.

Mutta valinnan varaa löytyy siltikin. Jokaiselle hahmoluokalle on avautuvia aseita, joihin pääsee käsiksi sitä mukaa kun kullakin luokalla pelaa. Samalla tavalla aukeavat myös erilaiset laitteet ja kyvyt. Näiden avaaminen on mukavan koukuttavaa, varsinkin kun peli näyttää joka matsin jälkeen montako pistettä vielä vaaditaan seuraavaan palkintoon.

Battlefield-sarja on tunnettu myös laajoista kentistään ja ajoneuvoistaan, ja näitä onkin luvassa runsain mitoin. Ajotuntumaa on kohennettu ja valikoimaa laajennettu. Helikoptereitakin on neljää laatua, ja varsinkin kuljetushelikopteri varustettuna kahdella minigunilla kylvää niin tuhoa kuin lyijyäkin pelottavan tehokkaasti.

Ainakin siis silloin, kun lentäjä osaa asiansa. Useille pelaajille helikopteri on kuitenkin vain henkilökohtainen keino päästä kohteeseen mahdollisimman nopeasti, ja usein minigunilla tähtäillessäni olen jäänyt putoavaan kopteriin katselemaan ulos hypännyttä pilottia. Karkuripilotteja löytyy valitettavan usein, vaikka tuloksekkaasta lentämisestäkin palkitaan.

Erilaisia pisteidenkeruumahdollisuuksia onkin aivan tuhottomasti. Eräs tehokkaimmista tavoista on ampua vihollisajoneuvon kylkeen infrapunapaikannin, johon kaverien sinkojen ammukset voivat hakeutua. Myös lääkitsemisestä ja ammusvarantojen täydennyksestä palkitaan. Myös vanha tuttu defibrillaattori on mukana taistelussa. Kuulasta kalloon saanut kaveri saa kirjaimellisesti uutta virtaa kun defibrillaattoripari täräyttää pysähtyneeseen sydämeen parisataa volttia. Kaverien henkiinherättäminen onkin erityisen kannattavaa, ja siitä palkitaankin sen mukaan.

Monia muitakin pieniä kivoja juttuja löytyy. Aseiden ääniä on parannettu huimasti, ja aseet kuulostavat oikeasti aseilta. Äänimaailma on muutenkin loistava, vierestä viuhuva kiväärinluoti ei ole ääneltään rohkaiseva. Myös tuhoutuva ympäristö on kokenut kohennusta. Nyt rakennukset voivat romahtaa kokonaan maan tasalle, mutta silti seinät rikkoutuvat turhan kaavamaisesti. Realismia polkee myös se, että metallisen verkkoaidan raivaa tieltään sekunnissa yhdellä vaivaisella puukonheilautuksella.

Joka tapauksessa Battlefield: Bad Company 2 on oikein ansiokkaasti tehty moninpeli. Yksinpeli ei ole varsinaisesti huono, mutta ei se kyllä hyväkään ole. EA julkaisijana tarkoittaa että tulossa on erilaisia lisäpakkauksia, ja karttalisäyksiä. Erikoisversion ostajat saavat ainakin osan kartoista ilmaisena, mutta muut joutuvat maksamaan, niin se vaan aina menee. Mutta jos pidät verkkosotimisesta, älä aikaile vaan osta Bad Company 2! Yksinpelin takia ei kannata vaivautua, ja onkin valitettavaa että tarinan loppu pohjaa jatkoa... Toivottavasti sitten Bad Company 3:ssakin on hyvä moninpeli!

http://badcompany2.ea.com/


Tämä miellytti:
aseiden tehoa ja ääniä parannettu, ensiluokkainen moninpeli

Tämä ärsytti:
talojen tuhoutuminen ei kokenut kovin suurta uudistusta, yksinpeli on mielikuvitukseton ja turha

Tämä yllätti:
aseiden ja muiden palkintojen avaaminen hyvin koukuttavaa, mutta eihän se DICE:ltä ole kovinkaan yllättävää


PELATTAVUUS: 9/10
+ standardikontrollit
+ paljon pelimuotoja
+ Hardcore-moodi takaa realismin aseiden tehossa
+ paljon ajoneuvoja
– yksinpeli ei innosta alkuunkaan

JUONI: 2/10
– Venäjä valloittaa maailmaa
– japanilaisten toisessa maailmansodassa kehittämä superase
– lyhyt tarina, pelaaja ei saa minkäänlaista otetta hahmoista
– huumori korvattu kiroilulla
+ tiimin apuna toimii pasifistihippihelikopterilentäjä, "It's bad for my karma, man!"

GRAFIIKKA: 9/10
+ oikein hienoa
+ tyylikkäät räjähdykset
+ rakeinen taivas on korjattu siistiksi

PELIN IDEA: 8/10
– onhan tämä nyt jo jatko-osan jatko-osan jatko-osan jatko-osa...
+ ... mutta näin hyvällä moninpelillä se passaa mainiosti

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ paljon avattavia aseita yms.
+ moninpeli on aina pitkäikäinen...
– ...yksinpeli taas ei
+/– tulossa on karttapakkauksia, EA rahastaa taas

The Sims 3: Maailmanmatkaaja

Tästä se lähtee, The Sims 3:n lisäosarumba! Ensimmäisenä EA:n tuotantolinjalta putkahti lisäosa, jossa nimensä mukaisesti pääsee matkaamaan maailman ympäri!

Ei siis ihan maailman ympäri, mutta valikoimassa on kolme lomakohdetta: egyptiläinen al-Simhara pyramideineen ja hautakammioineen, ranskalainen maalaiskylä Champs les Sims, sekä kiinalainen Shang Simla, pikkukylä jossa voi opiskella vaikkapa itämaisia taistelulajeja!

Lomalle lähtö on pelissä melko simppeliä, kännykkä käteen ja pakettimatkaa tilaamaan! Matkan enimmäiskesto määräytyy simin viisumin tason mukaan. Viisumin tasoa voikin korottaa suorittamalla matkakohteessa erilaisia tehtäviä ja kokemalla seikkailuja. Tässä tuleekin ilmi simmatkailun toiminnallinen luonne. Kotiin ei näet palata rantarolexien tai muiden ostettujen matkamuistojen kanssa, vaan reppu täynnä hautakammioista varastettuja muinaisaarteita!

Ei ehkä moraalisesti oikein, mutta huomattavan paljon viihdyttävämpää kuin museokierros. Ai niin, sekin onnistuu... No, haudanryöstön ohella simeille on luvassa erilaisia kehittäviä taitoja opittavaksi. Kaikissa kohteissa voi ottaa valokuvia, Kiinassa voi opetella taistelulajeja ja Ranskassa voi valmistaa viin... Eikunsiis nektaria!

Aivan totta, simit voivat vierailla paikallisella nektaritilalla ja valmistaa rypäleistä tai muista hedelmistä koostuvaa juomaa nektarinvalmistuskoneella. Rypäleitä pääsee toki tallomaan, sitä prosessia ei sentään ole koneistettu! Kun juoma on valmiina pullossa voi sen laittaa nektarikellariin vanhenemaan jolloin laatukin paranee, tai hörppiä heti. Koska kyseessä on myös lapsille suunnattu peli, aiheuttaa nektarin nauttiminen vain sokerihumalan.

Ehkä suurin juttu pelissä on haudanryöstö. Erilaisista pyramidien sokkeloista tai muinaisten luolien uumenista löytyy muinaiskolikoita, jalokiviä, sekalaista tavaraa ja monia salaovia ja kirstuja avattavaksi. Matkalla voi kohdata myös erilaisia pulmia, kuten painolaatoilla avattavia ovia tai ansoja. Egyptissä voi varomaton sim saada päälleen vaikka muumion kirouksen, joten ihan kevein mielin ei kannata hautojakaan ryöstää.

Mukana tulee myös jonkin verran asusteita ynnä muuta siminluontikamaa, ja jokainen itseään kunnioittava aarteenmetsästäjä valitsee tietysti Indiana Jones -tyylisen asusteen hattua myöten.

Teknisellä puolella oli aluksi vähän häikkää omalla kohdallani. Yhteistyö ajurien tai jonkun muun jutun kanssa ei tuntunut ihan pelittävän ja peli pätki kurjasti. Grafiikka-asetuksissa tinkiminen ei auttanut, joten ajattelin vian olevan ohjelmistossa jota koneelle latautuu kaiken maailman päivitysten mukana. Lyhyen googlauksen jälkeen sain kuitenkin selville, että syypäänä on muokattu/lisätty sisältö, omalla kohdallani se merkkasi Maailmanluontityökalulla tekemääni kokeilunaapurustoa.

Kun poistin kaikki todisteet naapurustosta, alkoi peli rullaamaan mukavasti taas kerran. Kaiken kaikkiaan Maailmanmatkaaja on mukava lisäosa The Sims 3:n vierelle. Tekemistä riittää yllättävän paljon, ja uusien taitojen kanssa on mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista kivaa, kuten vaikka sitä vii... Nektaria...

Iso A suosittelee! Mutta paheksuu käytäntöä lukemattomista lisäosista! Tekisi mieli boikotoida EA:ta, mutta kun aina siihen samaan lankaan tulee taas langettua... Tehokkaita penteleitä...


http://fi.thesims3.com/game/ep1


Tämä miellytti:
matkakohteet mielenkiintoisia, paljon tekemistä, uusia taitoja

Tämä ärsytti:
pieni lisäys kartan muodossa teki pelaamisesta järkyttävän tökkivää

Tämä yllätti:
pieneltä vaikuttavassa lisäosassa on yllättävän paljon tehtävää


PELATTAVUUS: 8/10
+ tuttua Sims-klikkailua
+ helppoa ja hauskaa
+ paljon tehtävää
+ viin... nektaria!
– useamman simin lomailun junailu voi aiheuttaa hankaluuksia

JUONI: 6/10
+/– ei tässä simulaattorissa oikein juonta ole...
+ ...mutta erinäiset seikkailutehtävät ovat kivoja

GRAFIIKKA: 9/10
+/– riippuu pitkälti käyttäjän koneesta
– pieni huomaamaton lisäys voi sössiä kaiken

PELIN IDEA: 1/10
+ matkailu on kivaa, myös virtuaalisesti...
– ...mutta periaatteesta pitää iskeä EA:lle lisäosamiinus
– ja onhan tämä taas melko tuttua
– nytkin on jo tulossa uusi lisäosa kesäksi
– siinä tulee uusia ammatteja
– ja sitten kaivataan vielä lemmikkejä
– ja vuodenaikoja
– ja yliopistoa
– ja yöelämää
– ja...

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kiitettävästi tekemistä
+ nektarinvalmistuksessa paljon varaa valinnalle ja luovuudelle
+ paljon hautoja ryöstettäväksi

Vancouver 2010

Olympiakisat ovat jo ohi, mutta vielä on mahdollisuus paikata kansallisylpeyttä sekä vajavaista mitalisaldoa. SEGA:n lisenssipeli olympialaisista kattaa alppilajit, mäkihypyn, kolme kelkkailulajia, pikaluistelun, kaksi freestyle-hiihtolajia sekä kaksi lumilautailulajia.

Lajien kirjo ei siis ole kovin huikea, ja monet suomalaisille tutut lajit ovat jääneet rannalle. Vaikka 50 km hiihto näppäimiä hakaten voisi olla puuduttavaa, olisi hyvin esimerkiksi ampumahiihdosta voinut soveltaa lajin.

Pelin yleisilme on mukava, valoisa ja lajien ruutugrafiikat on tehty näyttämään aitojen kisalähetysten vastaavilta. Vaikka siinä mielessä peli tuntuu tv-lähetykseltä, ei olympiakisojen henki valitettavasti ole mukana.

Laskettelulajeina ovat naisten pujottelu sekä suurpujottelu, miesten super-G ja syöksylasku. Meno on melko selkeää, eikä kontrollien kanssa pitäisi olla ongelmia. Lähtölaskennan jälkeen ponkaistaan vauhtiin ja kiihdytetään näppäintä hakaten. Sitten ohjaillaan porttien läpi kyykistellen ja kaarrellen. Sen verran pelaajalle annetaan armoa, että diskaus tulee vasta viiden ohitetun portin jälkeen.

Oma suosikkini, ja lähinnä suomalaisten sydämiä oleva laji, mäkihyppy on hoidettu esimerkillisesti. Pelaaja istutetaan hyppytornin puomille, kuvakulma on hyppääjän silmistä. Sitten vain odotellaan valmentajan merkkiä tai katsotaan otolliset tuuliolosuhteet kisapaikan lipuista. Kun sopiva tuuli käy, pitää vain työntää vauhtia ja varautua hyppyyn. Kaikki komennot ennen varsinaista lentoa hoituvat samasta painikkeesta, joten pelattavuuskin on kohdallaan. Ilmassa tasapainoillaan, ja kun maankamara lähestyy läjäytetään yleispainikkeella vielä kunnon telemarkit loppuun.

Kelkkailu on lajeista vauhdikkain, ja sitä tarjoillaan kolmessa muodossa. Surullisenkuuluisaksi Vancouverissa muodostunut ohjaskelkkailu jalat edellä, kahden miehen rattikelkkailu sekä skeleton, jossa kiidetään pää menosuuntaan. Kaikki toimivat samalla mekaniikalla, alussa näpytetään vauhtia ja mutkissa ohjataan tarpeeksi ylös jotta vauhti kasvaa, mutta tarpeeksi lyhyen aikaa ettei kelkka kaadu.

Pikaluistelu on lajeista tylsin ja mielikuvituksettomin. Sen verran kyllä pitää kiittää ettei pitemmällä matkalla (1500m) vauhtia koko ajan hakata kuten 500 metrin matkalla, vaan painallukset ajoitetaan luistinten rytmiin.

Lumilauta- ja skicross ovat keskenään samanlaisia. Hiihtoversion alussa lykitään vauhtia, mitä lumilaudan kanssa ei toki tehdä, mutta rata on sama ja hyppyjen kanssa pitää olla tarkkana. Huonosti ajoitettu hyppy voi pilata koko kisan helposti.

Toista lumilautalajia edustaa paripujottelu jossa kierrellään ja kaarrellaan lippuja samalla kun voivotellaan vastustajan koko ajan kasvavaa etumatkaa. Muissakin lajeissa vaikeustasot vaihtelevat superhelposta suoraan mahdottomuuteen. Viimeinen sija ei kuitenkaan harmita kovin paljoa, sillä neljän osallistujan joukosta voi ylpeästi julistautua maailman neljänneksi parhaaksi.

Aivan oikein, joka lajissa kilpailijoita on vain neljä. Tämä latistaa tunnelmaa huomattavasti, eikä suuren urheilujuhlan tuntua ole lainkaan havaittavissa. Oikeita urheilijoitakaan ei löydy, kaikki ovat vain nimettömiä maansa edustajia.

Mutta jatketaan nyt vielä ja kerrotaan viimeisestäkin lajista, freestylehypyistä. Ensin yritetään saada oikea suunta, ajoittaa hyppy oikein ja seurata analogisauvoilla ruudun ohjeita. Temppu valitaan siis aivan aluksi ennen varsinaista suoritusta.

Lajien taso vaihtelee mäkihypyn mainiosta pikaluistelun kurjaan, ja naurettavan pieni kilpailijamäärä latistaa tunnelmaa. Jos tarjolla olisi jonkinlaista uramoodia, tai edes jotain palkintokaappia (mielikuvituksettomien Trophyjen/Achievementien lisäksi) olisi koukutus jopa mahdollinen. Peliä voi pelata samalla koneella neljä, samoin LAN:in ja netinkin kautta. Lajeja voi myös niputtaa isommiksi kisayhdistelmiksi.

Tavallisten lajien lisäksi on valittavana erilaisia haasteita, joissa tavoitteena on esimerkiksi huippuvauhti tai lumiukkojen läpi laskeminen pujotteluradalla.

Pienellä kehitystyöllä ja vaikkapa sillä uramoodilla SEGA:lla saattaisi olla käsissään erittäin hyvä peli, nyt se on ihan kiva kisalisenssipeli. Tätä peliä en suosittele kovan luokan pelaamiseen, vaan ennemminkin perheen tai kaveriporukan kanssa hupailuun.


www.olympicvideogames.com/vancouver2010


Tämä miellytti:
mäkihyppy

Tämä ärsytti:
vain neljä kilpailijaa, ei oikeita urheilijoita, ei uramoodia

Tämä yllätti:
urheilijoiden ja lajien pieni määrä


PELATTAVUUS: 8/10
+ hyvin selkeät kontrollit
+ ensimmäisellä persoonalla pelattaessa tunnelma kohoaa...
– ...muuten tunnelma on melko lattea

JUONI: 4/10
+/– olympiakisojen lisenssipeli...
– ...mutta se uramoodi olisi kiva

GRAFIIKKA: 9/10
+ hienoa on, vaan ei mitään mullistavaa

PELIN IDEA: 7/10
+ hyvät kontrollit ja vanhanaikainen näppäinten hakkaaminen on väistyvässä roolissa
– tarvittaisiin lisää lajeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– pelimuotoja löytyy liian vähän
+ haasteet tuovat lisää tekemistä...
– ...jota ei sittenkään löydy kauheasti
+ moninpeli on plussaa