Lord of the Rings: Conquest

Taru Sormusten Herrasta -pelejä on nähty ja tullaan varmaankin näkemään paljon. Aiemmat pelit ovat päästäneet pelaajan sotimaan elokuvatrilogian päähenkilöillä ja ohjaamaan armeijoita reaaliaikastrategian muodossa, kuten Lord of the Rings: The Battle for Middle-Earthissa. Tällä kertaa Pandemic Studios hyödyntää Star Wars: Battlefront -sarjansa muottia, ja istuttaa pelaajan tavallisen rivimiehen haarniskaan.

Pelistä löytyy harjoitusosio, joka on myös pelin ilmaisessa demossa. Sen aikana saa jo hyvän käsityksen siitä, mikä meni väärin. Graafinen ulkoasu on näyttävää, ja musiikki on tuttua elokuvatrilogiasta. Mutta sitten kun alkaa taistelu, alkavat asiat menemään pieleen.
Taistelu hoituu kolmea painiketta painelemalla. Kevyistä, keskiraskaista ja raskaista iskuista koostuvat sarjat ovat kaikki mitä tarvitset. Ei tässä vielä mitään, mutta kun se on yksinkertaisesti kaikki mitä tarvitset. Kun vain hakkaa tolkuttomasti iskupainikkeita, niin homma etenee. Niin juu, älä unohda jättimäisiä liekkiefektejä luovia tulimiekkaiskuja!

Peli on Tarua Sormusten Herrasta vain koska siinä lukee niin. Pelattavuuden osalta tuntuu kuin pelaisi peliä "Testaa kuinka kauan kestät lisenssiroskaa!"...

No, vaikka ainoat hyvät asiat pelissä ovat musiikki, ympäristö ja hahmot, ei kaikki ole menetetty. Itsekin pelaan peliä ihan vain sen takia, että se on Taru Sormusten Herrasta -peli!

Pandemic Studios on hehkuttanut erityisesti sitä, että tavanomaisen kirjasarjaa/elokuvia mukailevan hyviskampanjan lisäksi pääsee pelaamaan myös pahiksilla. Ennen kuin pääsee polttamaan Kontua, on kuitenkin läpäistävä tarinanmukainen kampanja.

Kentät näyttävät tutuilta elokuvista, mutta taistelut etenevät vähän omalla tavallaan. Helmin Syvänteen piirityksessäkin kaikki sanasta piiritys mieleen tulevat asiat on jätetty pois. Hommana on vain huitoa tikapuilta muurille hyppiviä örkkejä hengiltä tarpeeksi nopeaan tahtiin, jonka jälkeen toistetaan sama homma portin luona. Ylipäätään tehtävät ovat lyhyitä, ja jättävät minut miettimään: "Mihin se elokuvien eeppisyys jäi?".

Kampanja vaikeutuu yllättävän paljon loppua kohti, mutta se ei silti tarkoita että tehtävät kestäisivät yhtään pidempään. Vaikeus saavutetaan luomalla enemmän ja isompia örkkejä. Vihollisten jatkuvat tuli-iskut lennättävät pelaajaa pitkin kenttää, ja heti kun pääset taas jaloillesi, sama kaava toistuu. Yritä siinä sitten estää örkkejä valtaamasta Minas Tirithiä...

Pahiskampanjassa toistetaan samat metkut eri paikoissa, ja niin päin että pahikset voittavat. Ei oikein innosta. Sitten päätin kokeilla yksinpeliä yksittäisissä taisteluissa.

Instant Action on tuttu pelimuoto Battlefronteista; valitse kentät missä haluat pelata, säädä asetuksia ja nauti kaaoksesta! Mutta kun siitä ei oikein pääse nauttimaan...
LotR:C :n pelimekaniikka pohjautuu neljälle hahmoluokalle. Soturi taitaa vihollisten lennättämisen tuli-iskuilla. Jousiampuja, jonka nuolet lentävät kuin kiväärinluoti (valittavana myös myrkky- ja räjähdemallit) ja joka ampuu yhtä nopeasti kuin Legolas konsanaan. Eli siis noin nuoli sekunnissa...

Eniten kummastelemani hahmoluokka on maagi, joka ei mielestäni kuulu tähän tarinaan. Maagit osaavat ampua salamoita kymmenen metrin päähän, muuten vain lennättää vihollisia pitkin poikin ja pitää nuolet ja muut lentävät esineet torjuvaa suojakilpeä yllään loputtomasti. Ainoa mielestäni hyvin suunniteltu hahmoluokka on tiedustelija, joka voi näkymättömänä hiipiä vihollisen selustaan ja hoidella vastustajat yhdellä iskulla. Ongelmana on vain se, että sankaritkin ovat helisemässä tiedustelija läheisyydessä.

Mielipiteeni saattavat kuulostaa lievästi kärjistyneiltä, mutta varsinkin 16 pelaajan Internet-moninpelissä alkavat hahmoluokkien tasapainotusongelmat ilmenemään. Lukuisat bugit yhdessä nettiyhteyden pätkimisen kanssa tarkoittavat loputonta määrää bugeja ja suunnitteluvirheitä hyödyntävää väkeä. Soturina on lähes mahdoton pelata, sillä lopputuloksia on kolme erilaista. Ehkä yleisin on maagin tapaaminen: ennen kuin pääset lyömäetäisyydelle, ehtii maagi sähköttämään pelaajan hengiltä samalla pinkoen pakoon sprinttivauhtia. Jousiampujan kanssa tapaus on samankaltainen, nyt vain pakeneva vihollinen ampuu pelaajaa tuli-, myrkky- ja norminuolilla. Kolmas vaihtoehto on tulla näkymättömän tiedustelijan puukottamaksi.

Lord of the Rings: Conquestilla oli paljon potentiaalia olla uuden sukupolven ensimmäinen hyvä Taru Sormusten Herrasta-peli, mutta elokuvien ja kirjojen vaipuessa unholaan Pandemic Studiosin väeltä, pilaa huono suunnittelu kokonaisuuden. Mitä suurempi TSH-fani olet, sitä suuremmin petyt.

Olette varmaan yllättyneitä siitä, että tämäkin epäonnistuminen kulkee EA:n nimeä kantaen... Alan pikku hiljaa kyllästymään näihin EA:n rimanalituksiin!



http://www.pandemicstudios.com/conquest/


PELATTAVUUS: 3/10
+ Taru Sormusten Herrasta -musiikit, -hahmot ja -paikat
– pelaaminen pelkää nappien hakkausta
– hahmoluokkien tasapainotus epäonnistunut lähes täydellisesti

JUONI: 6/10
+ tuttu ja turvallinen Taru Sormusten Herrasta
+ pahiskampanja
– juoneen olisi voitu panostaa edes vähän enemmän

GRAFIIKKA: 9/10
+ terävää katseltavaa
– tämän peli efektit eivät kuuluu Taruun Sormusten Herrasta

PELIN IDEA: 3/10
+ syötetty Star Wars: Battlefrontien malliin...
– ...ei siis järin uusi idea
+ pahiskampanja
– maagi ei ole ainoa TSH:ta vastaan sotiva kohta
+ kokonaisidea hyvä...
– ...parempaa toteutusta odotellessa

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 5/10
+ pysyy pinnalla sentään sen takia, että on TSH-peli
– Internet-moninpeli sössitty
– kampanja sössitty
– pelattavuus sössitty