Mirror's Edge on ruotsalaisen DICE:n, Battlefield: Bad Companyn luojan, kehittämä ensimmäisen persoonan hyppelyseikkailu.
Peli sijoittuu lähitulevaisuuden kaupunkiin, jossa rikollisuutta ei ole, kaikkialla on puhdasta ja kaikki on täydellistä. Eräiden mielestä näin ei kuitenkaan ole. He ajattelevat hallituksen vievän kaiken vapauden ja yksityisyyden kansalaisilta. Pelin päähahmo on yksi heistä.
Pelihahmo Faith on Juoksija, jonka tehtävä on kuljettaa viestejä valtion ulottumattomissa. Tämä tarkoittaa parkour-tyylistä juoksemista ja hyppimistä pitkin kattoja ja katuja. Ideana on pitää vauhtia yllä, ja nopeimman reitin löytämisessä auttaa Runner Vision, joka näyttää tärkeät esineet tai kohteet kirkkaan punaisina.
Ulkoasultaan peli on hämmästyttävän upea. Kirkkaan valkea kaupunki, täynnä erilaisia värikkäitä yksityiskohtia, kuten mainoksia, nostokurkia ja ihan vain maalattuja seiniä.
Mutta maisemien katseluun ei ole pahemmin aikaa, sillä valtiovalta on lähes koko ajan juoksijasankarittaren kannoilla. Poliisien ampuessa surutta kohti, voi joko paeta tai taistella. Taistelun jalon taidon taitava Faith osaa muksia ja mätkiä poliiseilta tajun kankaalle, ja tarkalla ajoituksella voi vastustajaltaan napata aseenkin.
En haluaisi vain toistaa muiden arvostelijoiden sanoja, mutta tässä tulee: Aseiden kanssa peli muuttuu melkoisen kömpelöksi. Vaikka kättä pitempi helpottaa tien avaamista, hidastaa se liikkumista, eikä ole muutenkaan yhtä hiottua kuin räiskintäpeleissä.Tarinassa selvitetään uudistusmielisen pormestariehdokkaan murhaa, josta hahmon siskoa syytetään. Sankaritar on mustapaitainen aasialaissyntyinen tyttö, niinpä tunnelma on heittotähtiä vaille ninjataiturointia. Moraali onkin Hollywoodista tuttua, yhden murhan selvittäminen vaatii kymmeniä, ellei satoja murhia. Peli on susi lampaan vaatteissa, sillä se on mätkimisräiskintä viattoman parkourin kulisseilla.
Toisena pelimuotona toimii Time Trial, jossa vain juostaan tarinakenttiä läpi aikaa (arkkivihollistani) vastaan. Omia suorituksiaan voi verrata muiden pelaajien vastaaviin. Muita vastaan ei suoranaisesti voi kisata, mutta benchmarkkaus sujuu mainiosti.
Peli vaikuttaa varsin hyvin hiotulta ja bugivapaalta, mutta ainakin itse törmäsin yhteen kiusalliseen bugiin, joka kaatoi pelin ja vaati koko konsolin uudelleenkäynnistämisen. Tämän voi välttää kulkemalla metrin verran sivummalta.
Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset, samanhenkiset toiminnot on yhdistetty saman painikkeen alle. Yksi painike menee ylöspäin, toinen alaspäin ja kolmas tappelee. Jotkut toiminnot hoituvat myös ohjainta kallistelemalla, mutta sekin tuntuu vain pakolliselta liikkeentunnistuksen lisäykseltä, koska ”se nyt vain oli mahdollista”.
Kaiken kaikkiaan Mirror’s Edge on innovatiivisesti toteutettu tasoloikinta, joka sortuu räiskeeseen ja mäiskeeseen.
PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien yksinkertaisuus
– ei se parkour helppoa ole
JUONI: 6/10
– juoni jää juoksemisen varjoon
GRAFIIKKA: 10/10
+ kontrastien käyttö luo upean peliympäristön
+ kaupunki luo tavoitellun kolkon, elottoman vaikutelman
PELIN IDEA: 7/10
+ ensimmäisen persoonan parkourhyppely...
– ...joka on silti sitä samaa ampumista
PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
– kenttiä voisi olla enemmänkin...
+ ...mutta vaikeustaso kompensoi kestoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti