Välitilinpäätös

Vuosi bloggausta on suunnilleen 16 kokonaista työpäivää näiden Peliarvosteluiden kirjoittamista ja ihan vain aineiston keräämiseksi 1820 pelituntia. Siis todellakin 75 ympäripyöreätä vuorokautta punaisia silmiä ja sormien kramppaamista. Ihan vain puhtaan vilpittömän pyyteettömästi palvellakseni Sinun tiedonjanoasi. ;-)

Tasan vuosi sitten arvostelusirkus alkoi tästä ja ensimmäiseksi uhriksi pääsi ikisuosikkini Ratchet & Clank. Mukaan on mahtunut toki huonompiakin pelejä ja varsinkin asennusongelmat ovat vainonneet useampiakin tekeleitä.

Nyt on kuitenkin aika kiittää kaikkia lukijoita, ja kaikkia kommentin lähettäneitä, ovathan kommentit yksi bloggauksen tärkeimmistä mausteista, jotka kertovat että blogi on vielä elossa! Ilman kommentteja olisi, kuin vain kirjoittaisin näitä arvosteluja itselleni! Pienen kiitoksen voisi myös omistaa Bloggerille ja pelitaloille, jotka ovat meille nämä hyvät (ja ne toisetkin) pelit tuottaneet.

Vuoden vanhassa Peliarvostelussa on käynyt jo yli 17000 lukijaa lukemassa 55:ttä arvostelua ja yhdeksää tiedotetta. Peliarvostelun kolmessa kyselyssä yhteensä 468 henkilöä on jakanut mielipiteensä ja parhaillaan käynnissä oleva kyselykin on kerännyt jo yli 80 ääntä.
Mutta kaikkein eniten saan kiittää Sinua. Juuri Sinua, siinä näyttöpäätteesi edessä! Sinun takiasihan tämä blogi on alun perin tehtykin!

Joten vielä yhdet suuret kiitokset Sinulle, ja erittäin hyvää pelivuotta 2009!!!

NHL 09

EA on ottanut jo pitkän aikaa sitten tavakseen julkaista vuosittain uuden (rahastus)osan NHL-pelisarjaansa.

Aluksi sanottakoon, että pelin graafinen ulkoasu on kertakaikkisen upea. Kaikki pienenpienet yksityiskohdat jäävät helposti huomaamatta, mutta jos katsoo tarkemmin tulee hämmästymään. Heijastukset jäässä ja sivuplekseissä, luistimenjäljet ja monet muut asiat piristävät. Sitten taas jos katsoo yleisön puolelle, huomaa että siellä kannustaa uskollinen EA:n pahviukkoarmeija...

Pelin käynnistettyään, pitää läpäistä lyhyt harjoitusosio. Eihän siinä mitään, mutta suomenkielisen puhujan nopeasta, hiljaisesta ja epäselvästä puheesta kun ei ota selkoa sitten millään... Kävi lähellä, etten vaihtanut konsolin kieltä englanniksi. Suomenkielinen otteluselostuskin on jostain syystä jätetty pois, joten SM-liigaa -otteluita pelatessa menee audiopuoli lievästi överiksi... Sekin ihmetyttää, että Pelicans ja SaiPakin pelaavat Helsingissä Hartwall-areenalla...

Kaikki on kuitenkin muuttunut niin sulavaksi nykypäivänä, että oli vaikea uskoa näkemäänsä parin vuoden NHL-tauon jälkeen! Enää ei kiekko maagisesti liimaudukaan lapaan, ainakaan yhtä havaittavasti kuin aiemmin. Kaatumiset, kompuroinnit ja torjunnat pyörivät niin pehmeästi (jos nyt jäälle voi pehmeästi kaatua), että sitä ihmettelee, mikseivät muut pelit ole yhtä kehittyneitä animaatiopuolella!

Euroopan kiekkoliigoista tänä vuonna mukaan pääsivät Saksan, Tšekin, Ruotsin, Suomen ja Venäjän liigat. Näiden lisäksi mukana on myös NHL:n farmiliiga, AHL, joka toimii pelisarjalle uudessa Be-A-Pro-pelimuodossa ponnahduslautana ykkösliigaan.

Be-A-Prossa pääsee joko pelaamaan jollakin oikealla NHL-pelaajalla, tai voi luoda oman pelaajansa. Yksilöura alkaa valitsemalla AHL-joukkue, jossa haluaa pelata. Sitten pitääkin vain pitää valmentaja tyytyväisenä sijoittumalla hyvin, pelaamalla tiimipeliä ja tietysti saamalla pisteitä. Pelaajan suorituksia arvostellaankin jopa 50 kriteerillä.

Harjoitteluvaihtoehtoja Be-A-Prossa on pilvin pimein. Jos haluat vaikkapa petrata maalivahdin taitojasi, voit valita puolustajien ja hyökkääjien määrän, ja hyökkäystaktiikan. Muille pelipaikoille löytyy tietysti yhtä kattava vaihtoehtolista.

Jos sooloilu ei innosta, löytyy vaihtoehtona myös perinteisempi koko joukkueen kausipelimuoto. Yhdellä konsolilla pelaamaan pääsee jopa seitsemän kiekkoilijaa samaan aikaan, ja verkossa on mahdollista päästä pelaamaan yhdentoista muun kanssa. Ja jos takanasi on tarpeeksi suuri NHL-yhteisö, voitte perustaa maksimissaan 50 pelaajan online-joukkueen.

Huippuhetkensä voi tallentaa kuvien tai itse editoimiensa videopätkien muodossa. Näitä voi sitten ihailla päävalikossa, ja jakaa koko maailmalle EA:n laajan Internet-palvelun kautta.
Ylipäätään NHL 09:än on tuotu paljon uusia hienoja temppuja, mutta vanhoja bugeja ei ole poistettu. Aina silloin tällöin tulee deja vú -hetki: "Enkös ole nähnyt tuon buginpenteleen jo 07-versiossa?". Noh, onhan tämä EA:n peli, joka selittänee paljon...

http://www.suomi.ea.com/

http://www.nhl09.com/

PELATTAVUUS: 9/10
+ kaikki on niin sujuvaa
+ kiekon lapaanliimautumista vähennetty
– ei vieläkään täysin realistinen lähestyminen jääkiekkoon

JUONI: 5/10
+/– se on urheilupeli!!!

GRAFIIKKA: 9/10
+ parhaat näkemäni peligrafiikat
– yleisö yhä täynnä töksähtelevästi liikkuvia litteitä pahvitauluja

PELIN IDEA: 6/10
– Hmm... Olikos tämä uusi idea? EI...
+ uusia juttuja...
– vanhoja bugeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ moninpelimahdollisuuksia paljon
+ yksinpelimuotojakin huomattava määrä

Kung Fu Panda

Activisionin julkaisema ja kehittämä peliversio Dreamworksin samannimisestä animaatiosta julkaistiin lähes jokaiselle konsolille. Nyt on kyse kuitenkin Wii-versiosta.

Wii-käännös tarkoittaa tietenkin liikkeentunnistusominaisuuksia ulkonäön hinnalla. Mutta pikseleiden määrällä ei ole pahemmin väliä tällä kertaa, onhan kyse Kung Fusta!!!

Peli seuraa elokuvan juonta, kuitenkin pienillä muutoksilla lisämäiskeen aikaansaamiseksi. Käsilihasten verryttelyn vuoksi löytyykin lähes jokaisen nurkan takaa joku ilkeä ryöstelijä, jolta voi mätkiä ilmat pihalle. Pitäähän nyt pelissä sentään joku moraali olla!

Oikeastaan Wiin liikkeentunnistusta käytetään harmillisen vähän. Perinteisen mätkintäjaon mukaiset nopeat iskut hoituvat painiketta naputtamalla, mutta raskaammat iskut hoituvat ohjainkapulaa heiluttamalla.

Ohjaimia kääntelemällä voi myös tasapainoilla kapeilla köysillä, ja ohjailla pelihahmoa lähes joka pelissä esiintyvissä "paina oikeaa painiketta (tai tee oikea liike) oikeaan aikaan"-kohtauksissa. Näiden kohtausten avulla hoidetaan isommat pahikset hengiltä perusmätkinnän sijasta. Ongelmana näissä on se, että vihreän kolmion ja sinisen ristin sijasta ruudulle ilmestyykin ohjainkapula ja nuoli sen taakse. Sen prosessointi mielessä on huomattavasti hitaampaa. Tämä lienee kuitenkin tottumuskysymys.

Vihulaisten mätkimisen välissä pitää myös vanhaan, perinteiseen tapaan kerätä kolikoita, joilla voi sitten parannella Po-pandan liikkeitä. Kentissä eteneminenkin on nykypäivän elokuvamaisen tavan sijasta perinteisempi "etsi viisi aarretta ja räjäytä seitsemän vihollislaivaa, ja mene sitten seuraavaan tasoon"-tyyppinen ratkaisu. Tämä pidentää pelikokemusta juonen ollessa lyhyehkö.

Grafiikkaa on turha teräväpiirtoon verrata, mutta wanhemman sukupolven konsolien tasolla näyttää peli varsin hienolta. Se mikä grafiikassa hävitään, se huumorilla korvataan. Hahmoihin on panostettu paljon, ja erityisesti Po-panda ylittää parhaimmillaan legendaarisen Ratchet-tason.

Neljän pelaajan moninpelikin löytyy, ja valittavana on useita pelimuotoja. Ihme kyllä, yksinkertainen kaksinkamppailu on tehty harvinaisen vaikeaksi löytää! Peli on puhuttu ja tekstitetty englanniksi, mutta ohjekirjanen on suomennettu.

Ylipäätään Kung Fu Panda on perinteinen tasoloikkamäiskintä, joka valitettavasti sortuu liian usein näppäimen naputteluun Wii-kapulan huitomisen sijasta. Huumoritaso on ajoittain hyvinkin korkeaa, mutta moninpelissä olisi selkeyttämisen varaa.

www.kungfupandagame.com

PELATTAVUUS: 8/10
+ Wii-kontrollit helppoja
– turhan paljon näppäinten hakkausta

JUONI: 9/10
+ hauska juoni
+ Po-pandan omaperäinen tarinankerrontatapa
– lyhyehkö

GRAFIIKKA: 7/10
– ei pärjää (tietenkään) HD:lle...
+ ...mutta pärjää mainiosti Wii-standardeilla

PELIN IDEA: 6/10
– onhan näitä mäiskintöjä jo nähty
– paluu vanhaan ja arcademaisempaan tyyliin...
+ ...on silti ”uusi” juttu nykypäivänä

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– lyhyehkö juoni
– moninpeli sekavasti toteutettu
+ yksinpelin jaksaa pelata uudestaankin!

Spore Ihkut ja Iljetykset

Huippusuosittu EA:n evoluutiopeli Spore, saa lisäsisältöä I&I-osasetin mukana. Koska Sporen luoja, Will Wright on samalla myös Sims-pelisarjan isä, on lisäosien sarjaa jo odoteltukin...

Otuseditoriin keskittyvä lisäosa tarjoaa 60 uutta osaa, 48 uutta värimallia ja 24 uutta animaatiota. Nimensä mukaisesti osat jakautuvat ihkuihin ja iljettäviin.

Otuseditorin käyttö on edelleen helppoa kuin mikä, osat vain vedetään paikalleen sivupalkista, jonka jälkeen niitä voi muokkailla monin eri tavoin. Uudet osaset on eroteltu vanhoista osista lisäämällä ne uudelle sivulle editorin valikossa.

Mielikuvituksen puutteesta ei Sporen suunnittelijoita voi moittia, sillä osia yhdistelemällä saa hyvinkin ihmeellisiä sekä huvittavia örrimörrejä ja teddykarhuja aikaan.

Käytännön asioista mainittakoon sen verran, että I&I tarvitsee toimiakseen Spore-pelin tai Spore-otuseditorin täyden version.

Ikärajakin on naurettava. Miksei 11-vuotias kohderyhmäläinen saisi pelata hauskaa peliä?!! No näitä vääriä ikärajoja on nähty jo maailman tappiin...

Ja jos taas lataat I&I:n Steamin kautta, pitää myös Spore-pelisi olla ladattu Steamista, muuten ei homma pelitä... Tyypillistä EA:n toimintaa...

Vaikka Ihkut ja Iljetykset -osasetti tuo monia hienoja juttuja otuseditoriin, ei se innostanut ainakaan minua palaamaan taas pelaamaan Sporea. Arvostelukategorioista se vaikuttaa ainoastaan käyttöikään, vaikkei siihenkään paljoa.

http://www.spore.com/

http://www.suomi.ea.com/

Need for Speed: Undercover

Need for Speed -sarjan 12. osa, Undercover palaa perinteisempään NFS-tyyliin rata-ajelu ProStreetin jälkeen. Päähahmo on poliisi, joka soluttautuu Tri-Cityn autojengeihin tarkoituksenaan lopettaa katukilpailut kaupungista.

Pian aloituksen jälkeen huomaa, että juoni jää hyvin pienelle roolille rällästyksen varastaessa show'n. Tehtävänannot tulevat puhelimen välityksellä, mutta hämäävästi varsinaisen tehtävän voi suorittaa vasta muutaman kisan jälkeen.

Kisoissa ajetaan rivijengiläisiä vastaan tutun oloisissa pelimuodoissa. Sprintissä ajetaan pisteestä A pisteeseen B seitsemän muun kanssa, Circuitissa sitä samaa pari kierrosta. Highway Battlessa tarkoituksena on pysyä toista autoa edellä tarpeeksi kauan, kilpailtaessa moottoritiellä. Outrun on periaatteessa kuin Highway Battle, mutta avoimessa ympäristössä.

Poliisitkin saavat osansa pelimuodoista. Cost to Statessa jalona määränpäänä on aiheuttaa osavaltiolle tarpeeksi suuri lasku romuttamalla autoja ja esineistöä. Cop Takeoutissa nimensä mukaisesti romutetaan poliisiautoja käyttökelvottomiksi. Escapessa vain yksinkertaisesti paetaan poliiseja.

Vapaa ajelu kaupungilla on hauskaa, joskin se haittaa nostamalla poliisin kiinnostusta autoon. Jos törmäilet autoihin, soittaa törmäyksen toinen osapuoli hätänumeroon, joka tuo paikalle muutaman partioauton. Jos sinut huomataan, ajojahti käynnistyy. Mitä pidempään takaa-ajo kestää, sitä kovempia otteita otetaan käyttöön. Poliisiradion kuuntelulaite helpottaa mm. tiesulkujen välttelyä, mutta useimmiten siitä on vain enemmän hupia kuin hyötyä.

Useamman minuutin kestävä takaa ajo tuo pelaajan perään useimmiten helikopterin, pari partioautoa, muutaman viritetyn Nissanin, vähän Porsche-poliiseja ja tietysti SUV:n tai kaksi. Silloin tuppaa myös liikennesulkuja löytymään lähes jokaiselta tienpätkältä, useimmiten piikkimatoilla varustettuja.

Jos poliisiautot menettävät näkökontaktin, luovuttaa päällä surraava kopterikin naurettavan helposti. Jos taas jää kiinni, saa muutaman tonnin laskun, ja rastin autolleen. Kun rasteja sitten tulee kolme, lähtee auto valtiolle. Kaikki törkeily myös nostaa auton Heat-tasoa, joka kuvastaa virkavallan kiinnostusta ajoneuvoon.

Pelistä löytyy kohtuullisen suuri, ja hieno valikoima autoja, mutta ne tuntuvat lähes kaikki samalta. Joukosta erottuvat vain takavetoiset autot huonommalla ohjattavuudellaan. Ohjautuvuus onkin hyvin arcademaista, eikä rattiohjain tuo mitään lisää. G25:lläkään en löytänyt peruutuspainiketta mistään, ja kaiken kaikkiaan perusohjaimella ajaminen on paljon helpompaa.

Autojen ulkonäköä voi myös muokata aiemmista osista tutulla Autosculpt-toiminnolla, joskin muotoiluja tuskin huomaakaan, sillä hetken päästä auto näyttää joka tapauksessa pari tuntia terhakkaasti nuijitulta. Jokaisen kisan ja takaa-ajon jälkeen vauriot kuitenkin korjautuvat automaattisesti.

Mitään lopullista vahinkoa ei kuitenkaan voi tapahtua. Vaikka kaahailisit kolmeasataa kilometriä tunnissa, moottoritien väärällä puolella, pikkuautolla jonka kori on muovia, ja törmäisit pakettiautoon, niin matka jatkuisi pienen hidastuksen jälkeen...

Online-tukikin pelistä löytyy, pelimuotona toimii Cops and Robbers, jossa kahdeksan pelaajan porukalla pelataan yksipuoliselta lipunryöstöltä vaikuttavaa pelimuotoa.

Need for Speed: Undercover on yhdistelmä satunnaisia kisoja, oikeilla ihmisillä näyteltyjä välivideoita ja poliiseja pakoon ajamista (joka onkin pelin paras puoli). Kilpailijoista vaikkapa Burnout Paradise tarjoaa paremman ajokokemuksen, tosin ilman poliiseja.

Tuntuu siltä että tämä on tehty vain pakko-ostoksi kaikille NFS-sarjan ystäville. Yllättyykö kukaan, että EA on tämänkin takana?

http://www.needforspeed.com/


PELATTAVUUS: 6/10
– liian arcademainen ajotuntuma
– turhan helppo vaikeusaste

JUONI: 3/10
– juoni jää taka-alalle
– juoni etenee vain kisojen myötä...
– ...jotka eivät taas tunnu liittyvän juoneen mitenkään

– ja jos tämänkään tason juoneen tarvitaan Hollywood-käsikirjoittajia, niin joku on todella vinossa

GRAFIIKKA: 10/10
+ autot ja ympäristö näyttävät erittäin hienoilta

PELIN IDEA: 5/10
– sarjansa 12. osa
+/– askel perinteisempään NFS:ään

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 6/10
– lyhyehkö
+ poliisien kanssa jaksaa kaahailla ympäri Tri-Cityä

Jo kolmas kysely päättynyt!

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely parhaan pelityypin löytämiseksi on päättynyt!

Tulokset olivat seuraavanlaisia:


1. Räiskintäpeli - 42 ääntä, 22%

2. Simulaattori - 34 ääntä, 18%
Strategiapeli- 34 ääntä, 18%

3. Sotapeli - 23 ääntä, 12%

4. Autopeli - 19 ääntä, 10%

5. Seikkailupeli - 18 ääntä, 9%

6. Tasohyppely - 7 ääntä, 3%
Urheilupeli - 7 ääntä, 3%

7. Pulmapeli - 1 ääni, 0%

Ääniä annettiin yhteensä huikeat 185!

Kysely on nähtävillä sivupaneelissa vielä jonkin aikaa.

Kiitos äänestämisestä!

Mirror's Edge

Mirror's Edge on ruotsalaisen DICE:n, Battlefield: Bad Companyn luojan, kehittämä ensimmäisen persoonan hyppelyseikkailu.

Peli sijoittuu lähitulevaisuuden kaupunkiin, jossa rikollisuutta ei ole, kaikkialla on puhdasta ja kaikki on täydellistä. Eräiden mielestä näin ei kuitenkaan ole. He ajattelevat hallituksen vievän kaiken vapauden ja yksityisyyden kansalaisilta. Pelin päähahmo on yksi heistä.

Pelihahmo Faith on Juoksija, jonka tehtävä on kuljettaa viestejä valtion ulottumattomissa. Tämä tarkoittaa parkour-tyylistä juoksemista ja hyppimistä pitkin kattoja ja katuja. Ideana on pitää vauhtia yllä, ja nopeimman reitin löytämisessä auttaa Runner Vision, joka näyttää tärkeät esineet tai kohteet kirkkaan punaisina.

Ulkoasultaan peli on hämmästyttävän upea. Kirkkaan valkea kaupunki, täynnä erilaisia värikkäitä yksityiskohtia, kuten mainoksia, nostokurkia ja ihan vain maalattuja seiniä.

Mutta maisemien katseluun ei ole pahemmin aikaa, sillä valtiovalta on lähes koko ajan juoksijasankarittaren kannoilla. Poliisien ampuessa surutta kohti, voi joko paeta tai taistella. Taistelun jalon taidon taitava Faith osaa muksia ja mätkiä poliiseilta tajun kankaalle, ja tarkalla ajoituksella voi vastustajaltaan napata aseenkin.

En haluaisi vain toistaa muiden arvostelijoiden sanoja, mutta tässä tulee: Aseiden kanssa peli muuttuu melkoisen kömpelöksi. Vaikka kättä pitempi helpottaa tien avaamista, hidastaa se liikkumista, eikä ole muutenkaan yhtä hiottua kuin räiskintäpeleissä.

Tarinassa selvitetään uudistusmielisen pormestariehdokkaan murhaa, josta hahmon siskoa syytetään. Sankaritar on mustapaitainen aasialaissyntyinen tyttö, niinpä tunnelma on heittotähtiä vaille ninjataiturointia. Moraali onkin Hollywoodista tuttua, yhden murhan selvittäminen vaatii kymmeniä, ellei satoja murhia. Peli on susi lampaan vaatteissa, sillä se on mätkimisräiskintä viattoman parkourin kulisseilla.

Toisena pelimuotona toimii Time Trial, jossa vain juostaan tarinakenttiä läpi aikaa (arkkivihollistani) vastaan. Omia suorituksiaan voi verrata muiden pelaajien vastaaviin. Muita vastaan ei suoranaisesti voi kisata, mutta benchmarkkaus sujuu mainiosti.

Peli vaikuttaa varsin hyvin hiotulta ja bugivapaalta, mutta ainakin itse törmäsin yhteen kiusalliseen bugiin, joka kaatoi pelin ja vaati koko konsolin uudelleenkäynnistämisen. Tämän voi välttää kulkemalla metrin verran sivummalta.

Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset, samanhenkiset toiminnot on yhdistetty saman painikkeen alle. Yksi painike menee ylöspäin, toinen alaspäin ja kolmas tappelee. Jotkut toiminnot hoituvat myös ohjainta kallistelemalla, mutta sekin tuntuu vain pakolliselta liikkeentunnistuksen lisäykseltä, koska ”se nyt vain oli mahdollista”.

Kaiken kaikkiaan Mirror’s Edge on innovatiivisesti toteutettu tasoloikinta, joka sortuu räiskeeseen ja mäiskeeseen.

http://www.mirrorsedge.com/

PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien yksinkertaisuus
– ei se parkour helppoa ole

JUONI: 6/10
– juoni jää juoksemisen varjoon

GRAFIIKKA: 10/10
+ kontrastien käyttö luo upean peliympäristön
+ kaupunki luo tavoitellun kolkon, elottoman vaikutelman

PELIN IDEA: 7/10
+ ensimmäisen persoonan parkourhyppely...
– ...joka on silti sitä samaa ampumista

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
– kenttiä voisi olla enemmänkin...
+ ...mutta vaikeustaso kompensoi kestoa

Tom Clancy's EndWar

Kuuluisa amerikkalainen sotakirjailija Tom Clancy on kehitellyt jo kymmenen vuotta erilaisia maailmankonflikteja ja -loppuja pelaajien iloksi. Tällä kertaa sen nimi on kolmas maailmansota...

Vuonna 2014, USA ja EU saavat loppuun Pohjois-Amerikan ja Euroopan peittävän ohjuskilven, jonka julistetaan tuovan "lopun ydinsodalle". Sopimuksen ulkopuolelle jäänyt Venäjä alkaa kehittää vastaavaa teknologiaansa.

2016, ydinsota Saudi-Arabian ja Iranin välillä tuhoaa suuren osan maailman öljykentistä, jolloin Venäjästä tulee maailman suurin öljyntuottaja, ja öljyn hinta ampaisee pilviin. Yhtäkkisestä rikastumisestaan innostunut Venäjä satsaa öljymiljardinsa armeijaan, ja kohoaa jälleen kerran maailmanmahtien joukkoon.

Kahta vuotta myöhemmin raakaöljyn hinta, 800 dollaria barrelilta, pakottaa EU:n muodostamaan Euroopan Federaation, yhden massiivisen suurvallan, jonka ulkopuolelle jättäytyvät vain Brittein saaret ja Sveitsi.

Viimeisen naulan nykymaailman arkkuun lyö USA:n Freedom Star -projekti, (sotilas)avaruusasema kiertoradalla, joka heiluttaa maailman jo järkkynyttä tasapainoa. Euroopan Federaatio eroaa NATO:sta protestina.
Loppu on alkanut...

Peli alkaa osiolla Prelude to War, Sodan Alkusoitto. Sen tarkoitus on saada pelaaja tilanteen tasalle, ja opettaa uuden ja kohutun ääniohjauksen käytön. Tämän on tarkoitus helpottaa strategiapelaamista konsoleilla, joka on aiemmin ollut vähintäänkin hankalaa ilman hiirtä ja näppäimistöä.

EndWarin ääniohjaus perustuu kolmelle päätekijälle; kuka tekee, mitä tekee, ja minne sen tekee. Esimerkiksi ”Unit 3 Attack Hostile 1”. Peli ymmärtää suomalaisenglanninkin, mutta joskus pitää komento toistaa useammankin kerran.

Perinteisen lintuperspektiivikameran sijasta pelissä kamera liikkuu aina jonkun yksikön mukana. Jos pelaajalla ei ole helikoptereita, joutuu hän tyytymään sammakkoperspektiiviin.

Peliä myydään yhteispakkauksena PlayStation-headsetin kanssa, mutta muutkin konsoliyhteensopivat mikrofonit toimivat. Yhteispakkauksessa ei tullut mukana minkäänlaista ohjekirjaa headsetille, joten käyttöönotto vaati lyhyttä googlausta. (Ratkaisu on 1234...)

Prelude to War käy lävitse kaikki sodan osapuolet, ja lopuksi pitääkin valita millä niistä haluaa pelata pääkampanjan läpi. Vaihtoehtoina toimivat siis USA, Euroopan Federaatio ja Venäjä. Kahden kampanjan lisäksi valittavissa on myös Skirmish, jossa soditaan yksittäisiä taisteluja, ja Theater of War -nimellä kulkeva moninpeli.

Theater of Warin idea on loistava. Pelin pohja on maailmankartta, joka on jaettu yli 30 kaupunkiin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Venäjän itäosissa. Pelaajat ottelevat toisiaan vastaan kartan tilanteen määrittelemissä taisteluissa, joko 1vs.1 tai 2vs.2. Jokaisen taistelun lopputulos liikuttaa Sodan Teatterissa taistelun tasapainoa, ja vuorokauden mittaisten vuorojen jälkeen pidetään tunnin "tulitauko", jolloin kukaan ei pääse pelaamaan pelin laskiessa kartan tilannetta.

Kömmähdykset eivät lopu tähän valitettavasti. Konsolillakin, jonka tarkoitushan on olla helpompi pelialusta kuin PC:n, tarvitaan vartin verran alkuasenteluja. Moninpelissä on vaikeata päästä pelaamaan, ja useita muitakin bugeja löytyy.

Ääniohjaus on hauska ja innovatiivinen tapa pelata, mutta peliohjaimella pelaaminen on helpompaa ja nopeampaa. Helppoutta tuo myös pelin suuri kivi-paperi-sakset -painotus, mutta se tiputtaa suuren osan muusta taktikoinnista pois turhana. Esimerkiksi kukkula ei tuo melkeinpä mitään etua, kunhan on valinnut oikean yksikön siihen hommaan.

Tom Clancy’s EndWar on ehdottomasti parhaita konsolistrategiapelejä markkinoilla. Muutamia bugeja ja virheitä toki löytyy, mutta kokonaisuudessaan TCEW on todella hyvä. Kaiken kruunaa teatraalinen ja vähän turhankin todennäköinen juoni.




http://www.endwargame.com/


PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien helppous
+ ääniohjaus...
– ...on tavanomaista ohjausta kömpelömpää
++ erinomainen juoni

JUONI: 10/10
+ kiinnostava ja jossain määrin uskottava tarina

GRAFIIKKA: 9/10
+ maasto hienoa
+ yksiköiden yksityiskohdat
+/– räjähdykset keskitason molemmin puolin

PELIN IDEA: 7/10
+ ääniohjaus
+ juoni nyt vain on erittäin hyvä
– ei se ensimmäinen strategiapeli, edes konsoleilla

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ Skirmish-pelimuodossa paljon pelattavaa
+ moninpeli
+ kampanjoissakin paljon sodittavaa