Mount & Blade II: Bannerlord

Vuosikymmen on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kohtasimme vihollisemme Calradian kunnian kentillä. Vaikka keskiaikaisfantasiamaailmaan sijoittuvan indieroolipelisarjan edellisen osan, Mount & Blade: Warbandin, julkaisusta on kulunut pieni iäisyys, turkkilainen itsenäinen pelistudio TaleWorlds on nyt tekemässä paluuta. Ikuisuusprojektilta vaikuttanut jatko-osa on viimein täällä, joskin trendikkäästi vasta keskeneräisenä early access -julkaisuna. Tarkkaa aikataulua viralliselle julkaisulle ei vielä ole, ja mikäli Bannerlordin kehityshistoriasta voi jotain päätellä, TaleWorldsin arvio vuoden mittaisesta viimeistelyvaiheesta on vähintäänkin optimistinen. Pelin ensimmäisten viikkojen osalta pieniä päivitys- ja korjauspaketteja on kuitenkin julkaistu käytännössä päivittäin, mikä on lupaava merkki pelin tulevaisuuden kannalta.

Heti päävalikosta alkaen pelissä on tuttu Mount & Blade -tunnelma, niin hyvässä kuin pahassa. Kun päävalikon mahtipontinen aloitusfanfaari on päättynyt, pelaaja jää painostavan hiljaisuuden keskellä seikkailemaan tuttua kaavaa mukailevassa hahmonluontivalikossa. Vanhan reseptin mukaan yksinpelin alussa peli tarjoaa alkupaloiksi tehtäväksi naamioidun tutoriaalin, joka perehdyttää pelaajaa pelin mekaniikoihin. Sarjan veteraaneille tutoriaali kuitenkin lähinnä näyttää, miten paljon Bannerlord edeltäjäänsä muistuttaa. Pelin kova ydin eli yksittäisten hahmojen tasolla pyörivä reaaliaikainen keskiaikaistaistelusimulaatio on edelleenkin sarjan vahvinta osaamista. Neljään lyönti- ja torjuntasuuntaan perustuva lähitaistelu on aivan yhtä tyydyttävää, haastavaa ja palkitsevaa kuin ennenkin, ja muutaman kymmenen tai jopa parinsadan sotilaan kahakat ovat parhaimmillaan vaikuttavia. Ylivoimaisen vihollisjoukon kukistaminen ruokkii ilahduttavasti pelaajan voimafantasioita (etenkin pelissä oletuksena olevilla helpoimmilla vaikeustasoilla), mutta taistelun alla kuuluva kavioiden jylinä ja kukkulan takaa ilmestyvä kuudenkymmenen ratsusotilaan vihollisjoukko saa kokeneemmankin komentajan pohtimaan, oliko sotilaan ura sittenkään viisas valinta.

Taisteluita yhdistävänä punaisena lankana toimii pelisarjalle uskollinen avoimen maailman kevytroolipeli, jossa pelaaja seikkailee maailmankartalla kaupunkien, linnojen ja kylien välillä, kohdaten matkalla karavaaneja, ryöväreitä ja keskenään sotivien kuningaskuntien sotajoukkoja. Varsinaista käsikirjoitettua tarinaa pelillä ei ole, vaan pelimaailma elää omaa, jokseenkin onttoa ja mekaanista, elämäänsä pelaajan ympärillä. Kuitenkin sarjan edellisistä osista poiketen tutoriaalitehtävä toimii alkusysäyksenä tehtävälinjalle, joka vaikuttaisi toimivan roolipeligenrelle tyypillisenä ”päätarinana”. Tarinaketjun alkuvaiheet etenevät kuitenkin itseään toistavaa ja kömpelöä tietä, joka ei erityisesti houkuttele jatkamaan pidemmälle. Yllätyksenä yhdellä päätarinan hahmoista oli jopa äänitettyä dialogia perinteisen tekstikeskustelun lisäksi, mikä mahdollisesti viittaisi siihen, että tarinaan on panostettu, tai aiotaan panostaa, enemmän kuin sarjan aiemmissa osissa. Kaikkia kyseisen hahmon vuorosanoja ei kuitenkaan ole äänitetty, mikä osaltaan ruokkii pelin paikoin hämmentävää ja epämääräistä kokonaisuutta. Onneksi pelin muu sisältö jaksaa kuitenkin kantaa ilman tarvetta suuremmalle kehyskertomukselle. Ryhtyy pelaaja sitten vaikkapa soturijoukkoa kasvattavaksi sotaherraksi tai kaupunkien välillä kulkevaksi kauppiaaksi, tekemistä pelimaailmassa tuntuu riittävän.

Peliin on tuotu myös roolipelaamista tukevia ja syventäviä uusia ominaisuuksia, kuten tekoälyhahmojen luonteenpiirteet ja tietyissä tehtävissä eteen tuleva repliikkivaihtoehtoihin ja pelaajahahmon ominaisuuksiin pohjautuva minipeli, jossa pelaaja voi yrittää suostutella tekoälyhahmoa sanojen voimalla, teräksen sijaan. Molempien uudistusten kohdalla kuitenkin vaikuttaa valitettavasti siltä, että syvyyttä kyseisissä mekaniikoissa ei löydy juuri lainkaan. Näin ollen pelin perusrunko säilyy käytännössä muuttumattomana sarjan edeltäjiin verrattuna. Pinnallisista uudistuksista puheen ollen, pelin ulkoasu on kokenut kohennusta edeltäjäänsä verrattuna. Laajan ase- ja haarniskavalikoiman mallinnus- ja tekstuurijälki on kiitettävällä tasolla, mutta koska pelin visuaalinen ilme tähtää realismiin, on ymmärrettävää, että indiekehittäjän resursseilla Bannerlord on ajastaan visuaalisesti jäljessä.

Muiltakin osa-alueiltaan Bannerlord vaikuttaa jääneen ajastaan jälkeen. Lieneekö syynä sitten pelin pitkäksi venähtänyt kehitys vai uskalluksen puute muuttaa tuttua ja turvallista kaavaa liikaa, joka tapauksessa pelin käyttäjäkokemus jättää paljon toivomisen varaa. Pelin valikot eivät tunnu seuraavan keskenään samaa logiikkaa, ja aina ei ole läheskään selvää mistä kuuluu klikata ja milloin. Erityisen tympeää on, kuinka karttanäkymällä vihollisjoukon kohtaamisen ja taistelun alkamisen välillä on kolme lataustaukoa, joiden välissä on vain yksi tai kaksi klikkausta. Myös omien joukkojen komentaminen on etenkin alkuun varsin kömpelön tuntuista jo pelkästään peruskäskyjen kanssa. Valikoissa olisi vaihtoehtoja laajemminkin, mutta käyttöliittymä ei niiden kokeilemiseen juuri rohkaise. Kokonaisuutena Bannerlord antaa vaikutelman, että pelistudion insinöörisielut ovat kehittäneet joukon ominaisuuksia, mutta kukaan ei ole pysähtynyt miettimään niitä pelaajan näkökulmasta. Vuosia kestäneestä kehityksestä huolimatta pelin early access -vaiheen keskeneräisyys näkyy paikoin myös teknisinä ongelmina. Pelin valikoissa vilahtelee tilapäistekstejä, joita kukaan ei ole muistanut korvata, ja siellä täällä vastaan tulee graafisia bugeja valaistuksen ja tekstuurien kanssa. Omalla kohdallani ensimmäinen pelisessio päättyi pelin kaatumiseen, minkä jälkeen yöllinen päivitys oli rikkonut pelitalletuksen käyttökelvottomaksi. Tämän jälkeen vastaavia ongelmia ei ole kohdalleni osunut, mutta tämän tason ongelmat eivät ensivaikutelmana rakenna luottamusta siihen, että yksinpelitalletukseensa uskaltaisi juurikaan panostaa tai kiintyä.

Bannerlord sisältää myös nettimoninpelin, jossa pelaajat pääsevät taistelemaan yksittäisissä taisteluissa keskenään neljässä eri pelimuodossa. Mount & Bladen taistelumoottorille rakentuvalla moninpelillä on toimiva runko, mutta ihmispelaajien tuoma kaoottisuus muuttaa tunnelmaa merkittävästi. Päättömän kanan lailla ympäriinsä säntäilevät ja piruettia pyörivät anonyymit nettisoturit osaavat olla jokseenkin turhauttavaa peliseuraa, ja pelimuodosta riippuen kuoleman jälkeen voi päästä odottamaan uutta yrityskertaa lähemmäs pari minuuttia. Lupaavimmalta vaikutti 6v6-pelimuoto ”Captain”, jossa jokainen ihmispelaaja saa komentoonsa kourallisen tekoälysotilaita, joiden voimin taistellaan viimeiseen soturiin. Moninpelivalikko vaikuttaisi myös pitävän kirjaa pelaajan tilastoista ja kerryttää kokemuspisteiden kautta kertyvää tasoa, joka ei kuitenkaan äkkiseltään vaikuttaisi olevan muuta kuin näytöllä näkyvä luku vailla syvempää merkitystä.

Kaiken kaikkiaan Bannerlord on ilahduttavan ja turhauttavan tuttu jatko-osa Mount & Blade -sarjalle. Kriitikon on helppo huudella, ja kaikista suuremmista ja pienemmistä vioistaan huolimatta Bannerlord ei suinkaan ole huono peli. Keskiaikaishenkisten toiminta-, rooli- ja toimintaroolipelien markkinat ovat kuitenkin muuttuneet kuluneiden kymmenen vuoden aikana, ja pelit kuten Kingdom Come: Deliverance ja Mordhau tarjoavat aivan uusia haasteita eteenpäin nilkuttavalle Bannerlordille. Nähtäväksi jää, miten pelin kehitys jatkuu early access -vaiheen aikana, ja jaksaako TaleWorlds ylläpitää pelaajakunnan kiinnostusta pelin varsinaiseen julkaisuun asti. Mount & Blade -sarjan valttikorttina tunnettu modaajayhteisö ainakin näyttää olevan entisellään, ja kirjoitushetkellä peliin on jo tarjolla yli 300 pientä modia. Pienten uudistusten lisäksi odotettavissa on luultavasti ennen pitkää myös modeja, joissa peruspeliä on muokattu hyvinkin merkittävästi. Nykyisellään Mount & Blade II: Bannerlord on vielä suuri kysymysmerkki, jolla on paljon potentiaalia, mutta myös reippaasti kirittävää.


https://www.taleworlds.com/en/Games/Bannerlord


Peliaika arvosteluhetkellä: 14 tuntia


Tämä miellytti:
peli rakentuu tutulle toimivalle rungolle, taistelut ovat viihdyttäviä

Tämä ärsytti:
iäisyysprojekti on näemmä edelleen kesken

Tämä yllätti:
aiemmista osista tuttu maailmankartta on korvattu täysin uudella


PELATTAVUUS: 6/10
+ toimiva taistelumekaniikka
+ avoin maailma ja valinnan vapaus, pelin kulku ei ole kiveen hakattu
- kömpelöt ja vanhakantaiset valikot
- ruudunpäivitys alkaa tökkiä vähänkään suuremmissa taisteluissa
- ensivaikutelmana kaatumisherkkä…
+ …joskin alkuvaikeuksien jälkeen vakaampi

JUONI: 6/10
+ peliin on näemmä kehitetty jonkinlaista päätarinaa…
- …joka vaikuttaa olevan vielä varsin keskeneräinen
+ pelin mekaniikat luovat maailman, joka elää omaa elämäänsä pelaajan ympärillä

GRAFIIKKA: 7/10
+ yleisilmeenä parempi kuin edeltäjänsä
+ yksittäiset aseet ja haarniskat näyttävät hyvältä
- tähtää realismiin ja jää siitä vajaaksi, ajastaan jäljessä

PELIN IDEA: 4/10
+ muutama uusi ominaisuus…
- …joiden merkitys jää vähäiseksi
- hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ pelisarjan perusidea elää ja jaksaa kantaa…
- …mutta alkaa toistaa itseään melko nopeasti
+ moninpeli tuo vaihtelua
+ yhteisön luomat modit (toivottavasti) tuovat reippaasti lisäsisältöä
- jos pelisarjaa on pelannut jo kyllästykseen asti, uutta intoa ei kannata odottaa

Mount&Blade: Warband

Turkkilaisen TaleWorldsin verkosta ladattava indieroolipeli Mount&Blade sai ympärilleen nopeasti suuren ja uskollisen faniröykkiön. Yksinkertaisella mekaniikalla toimiva peli saikin kymmeniä ellei satoja modeja. Osassa vain lisättiin aseita tai haarniskoja, kun taas toiset kuljettivat pelaajan aivan toiseen aikaan ja paikkaan.

Nyt pitkän odotuksen jälkeen TaleWorlds julkaisi pelille jatko-osan. Suurimpana uudistuksena hypetetään nettimoninpeliä, jota on myös paljon odotettukin. Itse yksinpeli on kokenut pienempiä muutoksia ja parannuksia, mutta eron huomaa kyllä. Siltikin peli on pohjimmiltaan hyvin samanlainen kuin edeltäjäänsä, joten Mount&Bladen arvostelun lukeminen antaa hyvää tietoa Warbandistakin. Pelin voi ladata sen nettisivujen taikka Steamin kautta.

Pelissä tehtävänä on luoda itselleen hahmo, joka lähtee seikkailemaan keskiaikaiseen Calradian maahan, jossa kuusi kuningaskuntaa kilpailevat ylimmästä vallasta. Pelaaja saa toimia kartan puitteissa täysin vapaasti, ja vaihtoehtoja todellakin löytyy. Voit liittyä mihin tahansa valtioon, tai toimia itsenäisesti jahdaten rosvojoukkioita ynnä muita moraalisesti arveluttavia veikkosia.

Kaupankäyntikin on mahdollista, tavarana toimivat niin karavaaneilta ryövätyt tuotteet, kuin vihollisilta kerätyt aseet ja haarniskat. Jos likainen kenttätyö ei miellytä, voi kätensä liata myös politiikan maailmassa. Kunnianhimoisimmat voivat jopa perustaa oman valtionsa ja houkutella vihollislordeja pettämään omat kuninkaansa. Vaihtoehtoja löytyy tästäkin osa-alueesta pilvin pimein.

Tekniselläkin puolella löytyy uudistuksia. Aseiden animaatiot on uusittu motion capture -tekniikalla, ja jälki on pääosin erittäin sulavaa. Myös grafiikkapuolella on koettu kohennusta. Varusteiden yksityiskohtien määrä on kasvanut, ja vaatteiden rypytkin näkyvät. Syväterävyysominaisuus (lähelle katsottaessa tausta sumenee, kauas katsottaessa lähellä olevat kohteet sumenevat) tuo kivan lisän mukaan, mutta se myös pehmentää ajoittain karkealta vaikuttavia kohteita.

Vaikka yksinpeli koostaa suurimman osan pelistä, on moninpelikin oikein kiva lisäys. Siinä ei välitetä kokemuspisteistä ja niillä avattavista välineistä, vaan meno on keveämpää ja railakkaampaa: tässä kenttä, valitse puolet, päätä varustus ja hyppää mukaan! Pelimuotoja on tavallisen Deathmatchin (tiimeittäin ja ilman) lisäksi piiritys, lipunryöstö ja realistisempi taistelu, jossa ei synnytäkään heti uudestaan sotimaan.

Servereitä on kiitettävän paljon, joskin useat niistä ovat tyhjillään. Suomalaiselle pelaajalle saattaa tuottaa harmia, etteivät kaikki serverit sijaitsekaan aivan lähettyvillä. Eräälläkin Australiassa majailevalla palvelimella viivettä komennosta toimintaan oli parikin sekuntia... Mutta useimmiten yhteys on hyvä kaikilla pelaajilla, eikä kauheaa lagaamista esiinny kovinkaan usein.

On hauska seurata pelaajien varustevalintoja. Jotkut pitävät perinteisestä miekka & kilpi -yhdistelmästä, jotkut kasaavat itsensä päälle tonneittain rautaa ja rymistävät kaiken läpi raskaasti haarniskoidulla hevosellaan samalla kun jokunen veikkonen yrittää löytää panssarista aukkoa jousen kanssa. Taktiikoita on monia, itse luotan mahdollisimman pitkään kahden käden kirveeseen taikka miekkaan, ei panssarilla niin väliä! Päälle metrisellä kirveellä huitova viikinki saa usein raivattua mukavasti elintilaa ympärilleen!

Kun totta puhutaan, yksinpelin kohdalla Mount&Blade: Warband ei vaikuta jatko-osalta, vaan enemmänkin päivitykseltä. Isoin muutos onkin nettimoninpeli, joka kaikessa hauskuudessaankaan ei ihan tunnu riittävän. Vaikka peli tuntuu yhä entiseltä M&B:ltä, kannattaa Warband hankkia jos vähänkään kiinnostusta löytyy. Vähintään sitten kun faniyhteisö pääsee lähdekoodiin käsiksi ja alkaa tehtailla modeja, alkaa Warband nousta täyteen potentiaaliinsa.


www.taleworlds.com


Tämä miellytti:
uudistuksia, syvempi yksinpeli, moninpeli on hauskaa ja kepeää

Tämä ärsytti:
ei tunnu itsenäiseltä jatko-osalta, uudistukset sittenkin vähäisiä

Tämä yllätti:
moninpeli oli leppoisampaa kuin odotin, ehkä hyvä, ehkä ei


PELATTAVUUS: 9/10
+ helppoa pelata
+ laaja kartta
+ valinnanvaraa riittämiin
+ moninpeli
– pelimoottorin vanhat rajoitukset tuntuvat yhä

JUONI: 8/10
+ pelaaja saa tehdä mitä lystää
+ siltikin jos jonkinmoista taustatarinaa löytyy

GRAFIIKKA: 7/10
+ kokenut parannuksia...
– ...muttei pääse siltikään nykypäivän huipputasolle
+ ulkoasu toimii tähän peliin silti hyvin

PELIN IDEA: 8/10
+ paljon tehtävää ja nähtävää
– ei tuonut paljoakaan uudistuksia

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
+ (taas) paljon tehtävää...
– ...mutta alkaa toistamaan itseään
– jos on pelannut alkuperäistä, ei Warband tuo paljoakaan uutta
+ moninpeli on se, joka pelastaa päivän

Kahdeksas kysely on päättynyt!

Peliarvostelun puolitieteellinen kysely pelien ostamistaajuden selvittämiseksi on päättynyt!


Tulokset olivat seuraavanlaisia:


1. Pari kertaa vuodessa - 26 ääntä, 56%

2. Kuukausittain - 12 ääntä, 26%

3. Viikoittain - 4 ääntä, 8%

4. Olen tyytyväinen nykyisiin - 3 ääntä, 6%

5. Kerran vuodessa - 1 ääni, 2%


Ääniä annettiin yhteensä 46!

Battlefield: Bad Company 2

Nykypäivän virtuaalisodat käydään lähitulevaisuuden rintamilla. Toista maailmansotaa vielä viime kesänä kahlannut EA:n omistama ruotsalainen DICE jatkaa nyt Bad Companyn tarinaa uudella sotaretkellä. Peli on saatavilla pääkonsolien lisäksi myös Battlefield-veteraanien iloksi PC:lle.

Veikeä B-komppanian nelikko on pääroolissa tälläkin kertaa ja pelaajan hahmona toimii yhä Preston Marlowe. Joukon koostumus ei ole viime kerrasta vaihtunut, johtajan roolissa häärii kersantti Redford, tietokone-ekspertin roolia hoitaa Sweetwater ja räjähdeasiat taitaa punaniska-Haggard.

Bad Companyn ykkösosassa peli perustui huumorin, hahmojen väliseen sanailun ja kullanetsinnän ympärille. Nyt on aivan eri meininki. Venäläiset valloittavat Eurooppaa hirmuista vauhtia, ja uhkaavat jo Yhdysvaltoja. Asioita hankaloittaa Japanissa toisen maailmansodan lopulla kehitetty superase, joka on nyt joutumassa venäläisten käsiin. Vai että sitten näin. Maailmaa pelastamaan vaan. Taas.

Toisena muutoksena on se, että hahmojen välinen huumori on korvattu kirosanoilla. Vähintään joka toisen sanan voisi sensuroida ilman, että asiasisältö kärsisi.

Pelejä tarkastelemalla huomaa hyvin kuinka lamaa pelkäävät pelitalot alkavat selvästi samankaltaistua, ja yrittävät kattaa mahdollisimman suuren markkina-alan tuotteillaan. Yksinpeliguru Infinity Ward panostaa moninpeliin, ja moninpelimaestro DICE petraa yksinpeliään.

Sanonpa vain, että turhaan. Ainakin BF:BC 2:n kohdalla pelin yksinpelin voisi ohittaa aivan täysin. Juoni on yllätyksetön, kliseinen (ei siis hauskalla tavalla) ja hahmoja ei opi tuntemaan taikka ehdi seuraamaan ennen kuin tarina jo loppuukin.

Se mikä sitten onkin jo kokeilemisen arvoista, on moninpeli. DICE on sen aina osannut, eikä suorituksen tasossa näy hiipumista. Ykkösosan pelimuodot Rush ja Conquest ovat yhä tallella, mutta kaksi uuttakin on saatavilla.

Rushissa hyökkääjät yrittävät tuhota kerrallaan kahta puolustuspistettä, ja kartalla päästään eteenpäin vaiheittain. Conquest on perinteinen kolmen lipun valtaus, jossa osapuolet sotivat kolmen lipun hallinnasta. Uusi Squad Rush on tiimipelaajille suunnattu tiiviimpi muoto Rushista, kun taas Squad Deathmatchissa neljä neljän hengen joukkuetta sotivat pisterajaan saakka.

Edellisosaa vaivannut aseiden tehottomuus on kokenut korjailuja. Valittavissa onkin nyt Hardcore-muoto, joka tekee aseista tehokkaampia ja vähentää ruudulla näkyvän infon määrää.

Turha säätäminen on Battlefield-tyyliin minimissään. Hahmoluokkia on neljä: rynnäkkö, pioneeri, lääkintämies ja tiedustelu. Rynnäkköluokka (yllättäen) käyttää rynnäkkökiväärejä, pioneeri hoitaa ajoneuvojen tuhoamisen, lääkintämies hoitaa raskaan tulituksen konekiväärillään ja paikkailee haavoittuneita, kun taas tiedustelija napsii kohteita kaukaa tarkkuuskiväärillä ja kutsuu vihollisen niskaan tykistökeskityksiä.

Mutta valinnan varaa löytyy siltikin. Jokaiselle hahmoluokalle on avautuvia aseita, joihin pääsee käsiksi sitä mukaa kun kullakin luokalla pelaa. Samalla tavalla aukeavat myös erilaiset laitteet ja kyvyt. Näiden avaaminen on mukavan koukuttavaa, varsinkin kun peli näyttää joka matsin jälkeen montako pistettä vielä vaaditaan seuraavaan palkintoon.

Battlefield-sarja on tunnettu myös laajoista kentistään ja ajoneuvoistaan, ja näitä onkin luvassa runsain mitoin. Ajotuntumaa on kohennettu ja valikoimaa laajennettu. Helikoptereitakin on neljää laatua, ja varsinkin kuljetushelikopteri varustettuna kahdella minigunilla kylvää niin tuhoa kuin lyijyäkin pelottavan tehokkaasti.

Ainakin siis silloin, kun lentäjä osaa asiansa. Useille pelaajille helikopteri on kuitenkin vain henkilökohtainen keino päästä kohteeseen mahdollisimman nopeasti, ja usein minigunilla tähtäillessäni olen jäänyt putoavaan kopteriin katselemaan ulos hypännyttä pilottia. Karkuripilotteja löytyy valitettavan usein, vaikka tuloksekkaasta lentämisestäkin palkitaan.

Erilaisia pisteidenkeruumahdollisuuksia onkin aivan tuhottomasti. Eräs tehokkaimmista tavoista on ampua vihollisajoneuvon kylkeen infrapunapaikannin, johon kaverien sinkojen ammukset voivat hakeutua. Myös lääkitsemisestä ja ammusvarantojen täydennyksestä palkitaan. Myös vanha tuttu defibrillaattori on mukana taistelussa. Kuulasta kalloon saanut kaveri saa kirjaimellisesti uutta virtaa kun defibrillaattoripari täräyttää pysähtyneeseen sydämeen parisataa volttia. Kaverien henkiinherättäminen onkin erityisen kannattavaa, ja siitä palkitaankin sen mukaan.

Monia muitakin pieniä kivoja juttuja löytyy. Aseiden ääniä on parannettu huimasti, ja aseet kuulostavat oikeasti aseilta. Äänimaailma on muutenkin loistava, vierestä viuhuva kiväärinluoti ei ole ääneltään rohkaiseva. Myös tuhoutuva ympäristö on kokenut kohennusta. Nyt rakennukset voivat romahtaa kokonaan maan tasalle, mutta silti seinät rikkoutuvat turhan kaavamaisesti. Realismia polkee myös se, että metallisen verkkoaidan raivaa tieltään sekunnissa yhdellä vaivaisella puukonheilautuksella.

Joka tapauksessa Battlefield: Bad Company 2 on oikein ansiokkaasti tehty moninpeli. Yksinpeli ei ole varsinaisesti huono, mutta ei se kyllä hyväkään ole. EA julkaisijana tarkoittaa että tulossa on erilaisia lisäpakkauksia, ja karttalisäyksiä. Erikoisversion ostajat saavat ainakin osan kartoista ilmaisena, mutta muut joutuvat maksamaan, niin se vaan aina menee. Mutta jos pidät verkkosotimisesta, älä aikaile vaan osta Bad Company 2! Yksinpelin takia ei kannata vaivautua, ja onkin valitettavaa että tarinan loppu pohjaa jatkoa... Toivottavasti sitten Bad Company 3:ssakin on hyvä moninpeli!

http://badcompany2.ea.com/


Tämä miellytti:
aseiden tehoa ja ääniä parannettu, ensiluokkainen moninpeli

Tämä ärsytti:
talojen tuhoutuminen ei kokenut kovin suurta uudistusta, yksinpeli on mielikuvitukseton ja turha

Tämä yllätti:
aseiden ja muiden palkintojen avaaminen hyvin koukuttavaa, mutta eihän se DICE:ltä ole kovinkaan yllättävää


PELATTAVUUS: 9/10
+ standardikontrollit
+ paljon pelimuotoja
+ Hardcore-moodi takaa realismin aseiden tehossa
+ paljon ajoneuvoja
– yksinpeli ei innosta alkuunkaan

JUONI: 2/10
– Venäjä valloittaa maailmaa
– japanilaisten toisessa maailmansodassa kehittämä superase
– lyhyt tarina, pelaaja ei saa minkäänlaista otetta hahmoista
– huumori korvattu kiroilulla
+ tiimin apuna toimii pasifistihippihelikopterilentäjä, "It's bad for my karma, man!"

GRAFIIKKA: 9/10
+ oikein hienoa
+ tyylikkäät räjähdykset
+ rakeinen taivas on korjattu siistiksi

PELIN IDEA: 8/10
– onhan tämä nyt jo jatko-osan jatko-osan jatko-osan jatko-osa...
+ ... mutta näin hyvällä moninpelillä se passaa mainiosti

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ paljon avattavia aseita yms.
+ moninpeli on aina pitkäikäinen...
– ...yksinpeli taas ei
+/– tulossa on karttapakkauksia, EA rahastaa taas

The Sims 3: Maailmanmatkaaja

Tästä se lähtee, The Sims 3:n lisäosarumba! Ensimmäisenä EA:n tuotantolinjalta putkahti lisäosa, jossa nimensä mukaisesti pääsee matkaamaan maailman ympäri!

Ei siis ihan maailman ympäri, mutta valikoimassa on kolme lomakohdetta: egyptiläinen al-Simhara pyramideineen ja hautakammioineen, ranskalainen maalaiskylä Champs les Sims, sekä kiinalainen Shang Simla, pikkukylä jossa voi opiskella vaikkapa itämaisia taistelulajeja!

Lomalle lähtö on pelissä melko simppeliä, kännykkä käteen ja pakettimatkaa tilaamaan! Matkan enimmäiskesto määräytyy simin viisumin tason mukaan. Viisumin tasoa voikin korottaa suorittamalla matkakohteessa erilaisia tehtäviä ja kokemalla seikkailuja. Tässä tuleekin ilmi simmatkailun toiminnallinen luonne. Kotiin ei näet palata rantarolexien tai muiden ostettujen matkamuistojen kanssa, vaan reppu täynnä hautakammioista varastettuja muinaisaarteita!

Ei ehkä moraalisesti oikein, mutta huomattavan paljon viihdyttävämpää kuin museokierros. Ai niin, sekin onnistuu... No, haudanryöstön ohella simeille on luvassa erilaisia kehittäviä taitoja opittavaksi. Kaikissa kohteissa voi ottaa valokuvia, Kiinassa voi opetella taistelulajeja ja Ranskassa voi valmistaa viin... Eikunsiis nektaria!

Aivan totta, simit voivat vierailla paikallisella nektaritilalla ja valmistaa rypäleistä tai muista hedelmistä koostuvaa juomaa nektarinvalmistuskoneella. Rypäleitä pääsee toki tallomaan, sitä prosessia ei sentään ole koneistettu! Kun juoma on valmiina pullossa voi sen laittaa nektarikellariin vanhenemaan jolloin laatukin paranee, tai hörppiä heti. Koska kyseessä on myös lapsille suunnattu peli, aiheuttaa nektarin nauttiminen vain sokerihumalan.

Ehkä suurin juttu pelissä on haudanryöstö. Erilaisista pyramidien sokkeloista tai muinaisten luolien uumenista löytyy muinaiskolikoita, jalokiviä, sekalaista tavaraa ja monia salaovia ja kirstuja avattavaksi. Matkalla voi kohdata myös erilaisia pulmia, kuten painolaatoilla avattavia ovia tai ansoja. Egyptissä voi varomaton sim saada päälleen vaikka muumion kirouksen, joten ihan kevein mielin ei kannata hautojakaan ryöstää.

Mukana tulee myös jonkin verran asusteita ynnä muuta siminluontikamaa, ja jokainen itseään kunnioittava aarteenmetsästäjä valitsee tietysti Indiana Jones -tyylisen asusteen hattua myöten.

Teknisellä puolella oli aluksi vähän häikkää omalla kohdallani. Yhteistyö ajurien tai jonkun muun jutun kanssa ei tuntunut ihan pelittävän ja peli pätki kurjasti. Grafiikka-asetuksissa tinkiminen ei auttanut, joten ajattelin vian olevan ohjelmistossa jota koneelle latautuu kaiken maailman päivitysten mukana. Lyhyen googlauksen jälkeen sain kuitenkin selville, että syypäänä on muokattu/lisätty sisältö, omalla kohdallani se merkkasi Maailmanluontityökalulla tekemääni kokeilunaapurustoa.

Kun poistin kaikki todisteet naapurustosta, alkoi peli rullaamaan mukavasti taas kerran. Kaiken kaikkiaan Maailmanmatkaaja on mukava lisäosa The Sims 3:n vierelle. Tekemistä riittää yllättävän paljon, ja uusien taitojen kanssa on mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista kivaa, kuten vaikka sitä vii... Nektaria...

Iso A suosittelee! Mutta paheksuu käytäntöä lukemattomista lisäosista! Tekisi mieli boikotoida EA:ta, mutta kun aina siihen samaan lankaan tulee taas langettua... Tehokkaita penteleitä...


http://fi.thesims3.com/game/ep1


Tämä miellytti:
matkakohteet mielenkiintoisia, paljon tekemistä, uusia taitoja

Tämä ärsytti:
pieni lisäys kartan muodossa teki pelaamisesta järkyttävän tökkivää

Tämä yllätti:
pieneltä vaikuttavassa lisäosassa on yllättävän paljon tehtävää


PELATTAVUUS: 8/10
+ tuttua Sims-klikkailua
+ helppoa ja hauskaa
+ paljon tehtävää
+ viin... nektaria!
– useamman simin lomailun junailu voi aiheuttaa hankaluuksia

JUONI: 6/10
+/– ei tässä simulaattorissa oikein juonta ole...
+ ...mutta erinäiset seikkailutehtävät ovat kivoja

GRAFIIKKA: 9/10
+/– riippuu pitkälti käyttäjän koneesta
– pieni huomaamaton lisäys voi sössiä kaiken

PELIN IDEA: 1/10
+ matkailu on kivaa, myös virtuaalisesti...
– ...mutta periaatteesta pitää iskeä EA:lle lisäosamiinus
– ja onhan tämä taas melko tuttua
– nytkin on jo tulossa uusi lisäosa kesäksi
– siinä tulee uusia ammatteja
– ja sitten kaivataan vielä lemmikkejä
– ja vuodenaikoja
– ja yliopistoa
– ja yöelämää
– ja...

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 8/10
+ kiitettävästi tekemistä
+ nektarinvalmistuksessa paljon varaa valinnalle ja luovuudelle
+ paljon hautoja ryöstettäväksi

Vancouver 2010

Olympiakisat ovat jo ohi, mutta vielä on mahdollisuus paikata kansallisylpeyttä sekä vajavaista mitalisaldoa. SEGA:n lisenssipeli olympialaisista kattaa alppilajit, mäkihypyn, kolme kelkkailulajia, pikaluistelun, kaksi freestyle-hiihtolajia sekä kaksi lumilautailulajia.

Lajien kirjo ei siis ole kovin huikea, ja monet suomalaisille tutut lajit ovat jääneet rannalle. Vaikka 50 km hiihto näppäimiä hakaten voisi olla puuduttavaa, olisi hyvin esimerkiksi ampumahiihdosta voinut soveltaa lajin.

Pelin yleisilme on mukava, valoisa ja lajien ruutugrafiikat on tehty näyttämään aitojen kisalähetysten vastaavilta. Vaikka siinä mielessä peli tuntuu tv-lähetykseltä, ei olympiakisojen henki valitettavasti ole mukana.

Laskettelulajeina ovat naisten pujottelu sekä suurpujottelu, miesten super-G ja syöksylasku. Meno on melko selkeää, eikä kontrollien kanssa pitäisi olla ongelmia. Lähtölaskennan jälkeen ponkaistaan vauhtiin ja kiihdytetään näppäintä hakaten. Sitten ohjaillaan porttien läpi kyykistellen ja kaarrellen. Sen verran pelaajalle annetaan armoa, että diskaus tulee vasta viiden ohitetun portin jälkeen.

Oma suosikkini, ja lähinnä suomalaisten sydämiä oleva laji, mäkihyppy on hoidettu esimerkillisesti. Pelaaja istutetaan hyppytornin puomille, kuvakulma on hyppääjän silmistä. Sitten vain odotellaan valmentajan merkkiä tai katsotaan otolliset tuuliolosuhteet kisapaikan lipuista. Kun sopiva tuuli käy, pitää vain työntää vauhtia ja varautua hyppyyn. Kaikki komennot ennen varsinaista lentoa hoituvat samasta painikkeesta, joten pelattavuuskin on kohdallaan. Ilmassa tasapainoillaan, ja kun maankamara lähestyy läjäytetään yleispainikkeella vielä kunnon telemarkit loppuun.

Kelkkailu on lajeista vauhdikkain, ja sitä tarjoillaan kolmessa muodossa. Surullisenkuuluisaksi Vancouverissa muodostunut ohjaskelkkailu jalat edellä, kahden miehen rattikelkkailu sekä skeleton, jossa kiidetään pää menosuuntaan. Kaikki toimivat samalla mekaniikalla, alussa näpytetään vauhtia ja mutkissa ohjataan tarpeeksi ylös jotta vauhti kasvaa, mutta tarpeeksi lyhyen aikaa ettei kelkka kaadu.

Pikaluistelu on lajeista tylsin ja mielikuvituksettomin. Sen verran kyllä pitää kiittää ettei pitemmällä matkalla (1500m) vauhtia koko ajan hakata kuten 500 metrin matkalla, vaan painallukset ajoitetaan luistinten rytmiin.

Lumilauta- ja skicross ovat keskenään samanlaisia. Hiihtoversion alussa lykitään vauhtia, mitä lumilaudan kanssa ei toki tehdä, mutta rata on sama ja hyppyjen kanssa pitää olla tarkkana. Huonosti ajoitettu hyppy voi pilata koko kisan helposti.

Toista lumilautalajia edustaa paripujottelu jossa kierrellään ja kaarrellaan lippuja samalla kun voivotellaan vastustajan koko ajan kasvavaa etumatkaa. Muissakin lajeissa vaikeustasot vaihtelevat superhelposta suoraan mahdottomuuteen. Viimeinen sija ei kuitenkaan harmita kovin paljoa, sillä neljän osallistujan joukosta voi ylpeästi julistautua maailman neljänneksi parhaaksi.

Aivan oikein, joka lajissa kilpailijoita on vain neljä. Tämä latistaa tunnelmaa huomattavasti, eikä suuren urheilujuhlan tuntua ole lainkaan havaittavissa. Oikeita urheilijoitakaan ei löydy, kaikki ovat vain nimettömiä maansa edustajia.

Mutta jatketaan nyt vielä ja kerrotaan viimeisestäkin lajista, freestylehypyistä. Ensin yritetään saada oikea suunta, ajoittaa hyppy oikein ja seurata analogisauvoilla ruudun ohjeita. Temppu valitaan siis aivan aluksi ennen varsinaista suoritusta.

Lajien taso vaihtelee mäkihypyn mainiosta pikaluistelun kurjaan, ja naurettavan pieni kilpailijamäärä latistaa tunnelmaa. Jos tarjolla olisi jonkinlaista uramoodia, tai edes jotain palkintokaappia (mielikuvituksettomien Trophyjen/Achievementien lisäksi) olisi koukutus jopa mahdollinen. Peliä voi pelata samalla koneella neljä, samoin LAN:in ja netinkin kautta. Lajeja voi myös niputtaa isommiksi kisayhdistelmiksi.

Tavallisten lajien lisäksi on valittavana erilaisia haasteita, joissa tavoitteena on esimerkiksi huippuvauhti tai lumiukkojen läpi laskeminen pujotteluradalla.

Pienellä kehitystyöllä ja vaikkapa sillä uramoodilla SEGA:lla saattaisi olla käsissään erittäin hyvä peli, nyt se on ihan kiva kisalisenssipeli. Tätä peliä en suosittele kovan luokan pelaamiseen, vaan ennemminkin perheen tai kaveriporukan kanssa hupailuun.


www.olympicvideogames.com/vancouver2010


Tämä miellytti:
mäkihyppy

Tämä ärsytti:
vain neljä kilpailijaa, ei oikeita urheilijoita, ei uramoodia

Tämä yllätti:
urheilijoiden ja lajien pieni määrä


PELATTAVUUS: 8/10
+ hyvin selkeät kontrollit
+ ensimmäisellä persoonalla pelattaessa tunnelma kohoaa...
– ...muuten tunnelma on melko lattea

JUONI: 4/10
+/– olympiakisojen lisenssipeli...
– ...mutta se uramoodi olisi kiva

GRAFIIKKA: 9/10
+ hienoa on, vaan ei mitään mullistavaa

PELIN IDEA: 7/10
+ hyvät kontrollit ja vanhanaikainen näppäinten hakkaaminen on väistyvässä roolissa
– tarvittaisiin lisää lajeja

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 7/10
– pelimuotoja löytyy liian vähän
+ haasteet tuovat lisää tekemistä...
– ...jota ei sittenkään löydy kauheasti
+ moninpeli on plussaa

MAG

Ensimmäisen persoonan sotapelejä on nähty ja koettu jo pitkään. Toinen maailmansota on väistymässä vihdoin taka-alalle, nyt soditaan lähitulevaisuudessa. Myös Massive Action Game -moninpeli seuraa uutta valtavirtaa, PS3-yksinoikeudella. Peli on myös lokalisoitu, ja suomen kielelle kääntäminen on kiitettävän onnistunutta.

MAG:ssa suurvalta-armeijoiden kustannukset ovat nousseet liian suuriksi, ja suurvallat tukeutuvat nyt yksityisiin palkka-armeijoihin jotka hoitavat ihmiskunnan sotimisen tarpeen.

Nyt pelaajan tulee valita yksi kolmesta: eurooppalainen Raven, joka hoitaa homman huippuvälineillä ja kovalla harjoittelulla, yhdysvaltalaisista veteraaneista koostuva Valor, joka tukeutuu kokemukseen, ja uusi tulokas S.V.E.R. jonka venäläisistä, kiinalaisista ja intialaisista koostuvat joukot ovat vasta nousemassa suurten kilpailijoittensa tasolle.

Jokainen joka ryhtyy haastamaan FPS-markkinoiden kovimmat nimet, tarvitsee jotain erikoista. Ihan kuin laitemarkkinoilla, peli tarvitsee "tappajasovelluksensa", ominaisuuden jonka takia kuluttaja haluaa kyseisen pelin.

MAG:n valttikortti on huikea pelaajamäärä. Kun kilpailijoiden isoimmat matsit ovat 18 pelaajaa jaettuna kahteen tiimiin, MAG:ssa pelaajia on 256. Siinä jos jossain on syy pelin ostamiseen!

Ensimmäisenä saattaa kuitenkin epäilys hiipiä mieleen. Jos verkkoyhteys pätkii jo 17 muun pelaajan kanssa, niin entä kun kanssa- ja vastapelaajia onkin kolmatta sataa? Kehittäjä Zipper Interactive keskittyi hyvän serverikannan rakentamiseen heti alusta, joten peli pyörii todella sujuvasti, eikä ruudunpäivityksen kanssa ole ongelmia.

Toinen mahdollinen ongelmakohta on se, että kun yhdellä kartalla juoksee samaan aikaan 256 pelaajaa, tuloksena voi olla vain täydellinen kaaos. MAG:iin on kuitenkin kehitetty toimiva ja yksinkertainen komentoketju.

Kaikki alkaa kahdeksan pelaajan ryhmistä, yksi pelaajista toimii ryhmänjohtajana. Neljä ryhmää muodostaa 32 pelaajan joukkueen, jota johtaa joukkueenjohtaja. Täydessä 128 pelaajan osastossa on neljä joukkuetta, ja koko osastoa johtaa osastonpäällikkö. Isoimmassa pelimuodossa kaksi 128 pelaajan osastoa sotivat vastakkain, ja homma pysyy yllättävän hyvin kasassa!

Eritasoiset johtajat voivat antaa komentoja helposti tavallisen pelaamisen ohella. Kohteiksi voi asettaa esimerkiksi tuhottavia (tai puolustettavia) bunkkereita, tykistöasemia ja tiesulkuja. Käskyjä ei ole pakko seurata, eikä sooloilusta rangaista, mutta käskyjen toteuttamisesta ja/tai edistämisestä palkitaan sen verran hyvin, ettei sooloilu kannata. Kohteen lähellä tehdyt tapot, lääkintätoimet ja korjaamiset kartuttavat kokemuspistesaldoa kaksinkerroin, kun mukaan liitetään käskybonus.

Kuten tuossa jo sanoinkin, peli palkitsee pelaajia valtavirran tapaan kokemuspistein. Näillä voikin sitten avata uusia aseita, kykyjä ja sotilasarvoja. Sotilasarvoissa ylentyminen avaa uusia asusteita, eikä johtotehtäviin pääse ennen tasoa 15. Ihan fiksua, että ensin pitää oppia mistä hommassa on kyse.

Muutenkin peli avautuu vaiheittain. Palkka-armeijan valinnan jälkeen pitää läpäistä harjoitusosio, sitten pääsee pienehköön (vaivaiset 64 pelaajaa) Tuhoamiseen (tuttu tappomatsi). Sitten kokemustasojen kertyessä avautuvat pelimuodot Sabotaasi ja Kaappaus. Sabotaasissa kaksi 32 pelaajan joukkuetta taistelee kolmen valloituspisteen hallinnasta kun taas Kaappauksessa 128 pelaajaa sotivat kahden sotilasajoneuvon hallinnasta. Viimeiseksi avautuvassa Hallinnassa täydet 256 pelaajaa sotivat kaikkiaan kahdeksasta valloituspisteestä.

Pääkohteiden seassa on erinäisiä pienempiä kohteita, kuten bunkkereita ja ilmatorjuntatykkejä, joiden tuhoaminen vaikeuttaa puolustajan toimintaa ja vähentää vastustajan ryhmänjohtajien mahdollisuuksia kutsua esimerkiksi tykistökeskityksiä ja muita apuja.

Itse pelituntuma ei ihan pärjää parhaille kilpailijoilleen, liikkeet tuntuvat vähän töksähtäviltä verrattuna parhaimmistoon ja tähtäyksessä on joskus hankaluuksia, mutta toimeen tullaan silti mainiosti. Aseetkin ovat ihan hyviä, vaikka asevalikoima on mielikuvitukseton ja keksittyjen aseiden sekaan on otettu useita oikeiden aseiden kopioita. Se mikä haittaa, on se että vihollinen on liian kestävä, ja vanha kunnon "lipas per vihollinen"-meininki jyllää. Jenkkien Humveekin kestää noin puolen tusinaa singonosumaa.

Toiseksi kun kerran on lähdetty näin suuren mittakaavan sotimiseen, olisi kiva saada mukaan kunnolla ajoneuvoja, helikoptereita ynnä muuta. Pari joukkojenkuljetusautoa ei ihan tyydytä. Olisi hienoa nähdä vaikkapa 256 pelaajan Battlefield, siinä vasta olisi kunnolla ajoneuvomeininkiä!

Ja vaikka surullista se onkin, 256 pelaajan joukosta löytyy aina joku jonka mielestä omien tappaminen on kivaa. Tämän ilmiön esiintyessä on harmillista että tahallisen teamkillaamisen rangaistukset ovat vähäiset, ja pelaajan potkiminen ulos serveriltä on hankalaa, äänestyksen pelaajan poistamisesta voi aloittaa vain joku ryhmänjohtajista.

Vaikka monin paikoin MAG ei ole yhtä tasokas kuin parhaat kilpailijansa on sen huikea pelaajamäärä ehdotonta plussaa. Toivottavasti ideaa kehitetään pidemmälle, ja saamme useita kovan luokan Massiivisia ToimintaPelejä!

www.mag.com


Tämä miellytti:
256 pelaajaa, kilpailijat eivät pääse edes lähelle! nettiyhteys ei pätki, tekstit suomeksi

Tämä ärsytti:
pelituntuma ei kaikkein sulavin, arsenaali vähäinen, joskus pelin löytäminen toivottoman hankalaa

Tämä yllätti:
vain muutama ajoneuvo, helikopterien akuutti puute


PELATTAVUUS: 8/10
+ 256 pelaajaa
+ kentät laajoja
– vähän aseita
– tuntuma on kulmikas
+ suomennettu

JUONI: 6/10
+/– ei mitään maata mullistavaa, mutta moninpeli ei kummempaa kaipaakaan

GRAFIIKKA: 8/10
+ onhan se teräväpiirtoa...
– ...mutta parempaan on totuttu

PELIN IDEA: 8/10
+ 256 pelaajaa
– jos keksitään omia aseita, ainakin itse jättäisin oikeat aseet taakse

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ pelimuotoja löytyy
+ kokemuspisteiden kerääminen ja hahmonmuokkaus koukuttavat